Ikähelpotus haja-asutusalueen jätevesisotkuun

Jätevesiremontin voi välttää, jos talossa vakituisesti asuva omistaja tai omistajat ovat täyttäneet 68 vuotta siihen mennessä, kun laki tulee voimaan. Tavoitteena on ollut, että laki olisi voimassa ensi maaliskuun puolivälissä. Iän perusteella tuleva poikkeus ei koske vapaa-ajan asuntoja.

Eduskunta äänesti ikähelpotuksen ajankohdasta tänään. Pentti Tiusanen (vas) ehdotti, että raja laskettaisiin 66 vuoteen. Ehdotus kaatui äänestyksessä luvuin 133-25.

kylpyhuljussa 2011: #1

Eka kerta tänä vuonna huljussa, tai paljussa. Eilen, ja vähän tänäänkin puolella. Kivaa oli, ulkona noin -2 astetta pakkasta ja paljussa noin +38 astetta. Saunassa olikin sitten jo 130-150 astetta – aavistus liikaa siis…

Mutta paljuvuosi on avattu ja hyvässä seurassa, tästä on hyvä jatkaa kohti ennätyksiä.

Kaikki kylpemiset pyritään kirjaamaan aiheen kylpyhuljussa 2011 alle.

Jätevesiasetukseen tarkennuksia

No niin, pikkuhiljaa alkaa asia selvitä. Eduskunnan ympäristövaliokunta on saanut valmiiksi oman mietintönsä uusista jätevesisäännöksistä ja maaseudun jätevesisotkuun saadaan siis vihdoin ratkaisu – vai onkohan tämäkään lopullista?

Eilen kuitenkin varmistui, että vaatimuksia haja-asutusalueiden jätevesien puhdistuksesta lievennetään hieman. Tulevalla lainmuutoksella vapautetaan 68 vuotta täyttäneet uusista jätevesimääräyksistä. Vapautus ei kuitenkaan koske vapaa-ajan asuntoja tai tulevaisuudessa rakennettavia rakennuksia. Rannoilla ja tärkeillä pohjavesialueilla kunnat voivat kuitenkin antaa tiukempia määräyksiä.

Pääsikö valtio nyt pälkähästä?

Palju valmiina talvikoeajoon

Kaivoin taas tänään meidän kylpyhuljun lumen alta esiin. Ja nyt siksi, että ensi perjantaina olisi tarkoitus tehdä altaalle talvinen rasituskoe – eli vedet lämpöiseksi ja iso kasa ikääntyviä äijiä sisään… Saas nähdä kuinka käy!

Watson päihitti ihmisen!

Watson-niminen supertietokone päihitti ihmisvastustajansa Jeopardy-tietovisan harjoitusmatsissa Yhdysvalloissa. IBM:n Watson-supertietokone kohtasi Yhdysvalloissa suositun Jeopardy-tietovisan kaksi parasta pelaajaa harjoitusottelussa torstaina. Watson voitti.

Meidän Wattson on kanssa kiva juttu, mutta ei pysty ihan samaan.

Joka neljäs talo homeessa!

Aika hurja väite:

Omakotitaloista homeessa jopa 250 000

Tähän lopputulokseen on päädytty valtakunnallisten Kosteus- ja hometalkoiden arviossa. Eri arvioiden mukaan Suomen yli miljoonasta omakotitalosta joka neljännessä on kosteus- ja homevauriosta johtuva välitön pienempi tai isompi korjaustarve.

Lähde: Kauppalehti.