
Haettiin meidän kanalaan uusi isäntä. Nuori kukko on rotua barred rock.
Eilen 26.kesäkuuta 2017 klo 21:00 alkoi meidän kanalassa kukkojahti. Meidän Kunkku -kukko kuoli helmikuun lopussa ja siitä asti kanalauma on ollut ilman johtajaa. Hautomakoneessa on nyt viisi kappaletta siitosmunia (maatiaiskanakantaa piikkiönkanta) ja toivotaan, että niistä kuoriutuu ainakin yksi laumaan sopiva…
Kesän 2016 munien hautominen meillä aloitettiin 31. toukokuuta klo 20. “Laskettu aika” eli hautominen piti siis päättyä 21 päivän päästä tipujen kuoriutumiseen tiistaina 21. kesäkuuta 2016. Tällä kertaa hautomossa oli seitsemän (omia) Orpington -munaa. Ensimmäinen tipu kuoriutui keskiviikkona 22.päivän päätteeksi…