Lohduton näky

Pakko arkistoida talteen. Tänään on satanut – sanotaanko kauniisti – kiitettävästi. Näkymä ikkunasta pihalle tulevalle grilli-, kasvimaa-, kasvihuone-, perunamaalle on aika lohduton. Tätä kuvaa on ehkä vuoden pari päästä on kiva katsella jos meidän suunnitelmat toteutuu ja onnistuu. Mutta niistä suunnitelmista kirjoitan myöhemmin…

Tällä hetkellä tilanne on sen verran lohduton, ettei edes koneella pääse tuonne kaivamaan jäämättä jumiin. Keväällä sitten on edessä enemmän ja vähemmän ojien ja salaojien kaivamista. Niin ja tietysti lisää maata, soraa tuotava ja tasoitettava.

Älä mokaa ilmalämpöpumpulla

Kirjoittelin päivä pari sitten kuinka on nyt alkaa olla takkapolttopuiden aika ja kuinka poltat puita oikein. Takkalämmityksen lisäksi syksy on myös ilmalämpöpumppujen kulta-aikaa – aikaa jolloin ilmalämpöpumppujen omistajat saavat sijoitukselleen parasta tuottoa – siis jos pumppua käyttää oikein!

Uskallankin epäillä, että moni kuluttaja ei osaa ottaa pumpustaan kaikkea irti. Kysypä itseltäsi “koska viimeksi puhdistin ilmalämpöpumpun?” tai “en kai vahingossa lämmitä ja jäähdytä yhtä aikaa?”

Nyt se runko on kasassa

Mainitsin jo aiemmin, että kasvihuoneen runko olisi kasassa. No olihan se melkein, mutta ei ihan. Tuulisiteet asensin vasta eilen – nyt se on ihan oikeasti rungon osalta valmis.

Seuraavana vuorossa kattoluukkujen ja oven kokoaminen ja asennus. Sen jälkeen sitten lasit vielä ennen lumia jos sää sallii.

Polta puita oikein

Taas on se aika vuodesta, että on hyvä muistuttaa miten puita tulisi polttaa oikein takassa. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta kertaus ei ole pahasta.

Jos asia pitäisi tiivistää niin tiivistäisin kolmeen nyrkkisääntöön.

  1. Polta vain kuivia puita.
  2. Pino puut harvakseltaan ristikolle pysty- ja vaakasuoraan niin, että ilma pääsee hyvin liikkumaan puiden välissä.
  3. Sytytä puut pinon päältä (ei alta).

Linkkejä ja lisävinkkejä:

Kasvihuoneen runko kasassa

Tänään tuli aherrettua kasvihuoneen rungon kanssa. Valmistaja ilmoitti, että kasvihuoneen pystytys vie noin  kaksi miestyöpäivää. Saattaapi olla aika lähellä.

Tänään meni ehkä sellaiset kuusi tehokasta miestyötuntia, joten aikaa siis minulla vielä on. Muutama runkokappale vielä asentamatta ja sitten kaikki ikkunat. Tänään tämä näytti tältä ennen saunaan menoa.

kasvihuone

Myöhemmin tulee ehkäpä tarkempaa tarinaa kasvihuoneen pystytyksestä ja eri vaiheista. Mutta nyt nukkumaan…