Kahdestoista Wehoputs lietetyhjennys

Tyhjensin tänään WehoPutsin lietteestä. Nyt siinä olikin tavallista enemmän hommaa. Piti nimittäin kaivaa laite näkyviin tuolta hangesta. No ei homma nyt megasuuri ollut, lumitöineen ehkä sellaiset 15 minuuttia ;)

Tyhjennysastia oli noin puoliksi täynnä ja tavara hyvin kiinteää ja helposti tyhjennettävissä. Edellinen tyhjennys oli 10.10.2010, siis reilut neljä kuukautta sitten. Nyt otin ylös myös kompuratunnit, josko niitä seurasi jatkossa niin pystyisi tuota tyhjennystarvetta arvioimaan paremmin niiden perusteella. Tein 2v-huollon myös tuolloin 10.10.2010 ja silloin nollasin tunnit. Nyt mittarissa oli 2910 tuntia. Hälytyshän tulee 15 000 tunnin kohdalla.

Hunajakelit sähkömyyjille

Tällä viikolla sähkötoimittajat ovat hykerrelleet pöksyt kosteina pakkaskelejä. Sää on myyjälle suosiollinen. Eilen ja tänään olen ladannut talon molemmat tulipesät täyteen klapeja – nyt otetaan tiilikasoista irti kaikki mikä saadaan. Ikävä kyllä puulla lämmittäessäkin seinä tulee vastaan. Kivikasa kun ei käytännössä pysty massaansa enempää lämmittämään (tai siis varaamaan lämpöä). Toistuva tuli pesässä siis on aikas turhaa…

Meillä puun jälkeen loppu lämmitysvastuusta jääkin sitten sähköpattereille. Ja kyllä taas kaikilla sähköntoimittajilla on niii-iiin mukavaa. Meidän Wattson kertoo karun totuuden reaaliajassa – älyboksia odotellessa – ja kovat pakkaskelit konkretisoituvat hyvin Wattsonin näytössä: Yli 10kWh kulutus ei ole temppu eikä mikään näillä keleillä.

Ilmalämpöpumpusta ei iloa näillä pakkasilla

Otin eilen illalla ensimmäistä kertaa (lämmityskauden aikana) meidän ilmalämpöpumpun pois päältä sitten hankinnan.

En ole aiemmin ilmalämpöpumppua ottanut pois päältä vaan olen antanut pumpun urakoida. Mutta turhaa se näillä keleillä lienee ja annetaan armoa. Vaikka mainosmiehet sanovat ettei pumpulle haittaa kovistakaan pakkasista ole ja että kyllä se kestää tai itsensä sammuttaa jos tarve vaatii.

No, aamulla joka tapauksessa ajatus tuntui oikealta – mittarissa tasan -30 astetta pakkasta. Kylmää. Nyt talossa lämpeää puhtaasti puulla ja sähköpattereilla.

Eduskunta hyväksyi jätevesimääräysten lievennykset

Eduskunta on hyväksynyt lopullisesti haja-asutusalueiden jätevesimääräysten lievennykset tänään. Perussuomalaisten ehdotus turhien jätevesiremonttien korvaamisesta kaatui 137–27.

Jätevesiremontin voi välttää, jos talossa vakituisesti asuva omistaja tai omistajat ovat täyttäneet 68 vuotta lain tullessa voimaan. Iän perusteella vapauttaminen ei koske vapaa-ajan asuntoja.

Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi kuun puolivälissä.

Fortumin Älyboksi

Suomessa vaihdetaan vuoden 2013 loppuun mennessä kaikki sähkömittarit etäluettaviin. Vaihdosta vastaa sähköverkon haltija – isolla osalla siis vaihdon tekee Fortum, joka ei näytä pitävän asian kanssa kova kiirettä. Suurin osa mittareista vaihdetaan näköjään vasta vuosien 2012 ja 2013 aikana.

Fortumin internetsivuille on avattu mittarinvaihtoa koskevat sivut www.fortum.fi/alyboksi. Meillä on mitattu/seurattu sähkön kuukausikulutusta jo pidempään mittarilla ja Wattsonilla. Ehkä tulevaisuudessa sitten Älyboksilla.