Sijoitusasunnon tuotto- ja rahoituslaskelmat

Sijoitusasuntoa ostaessa pitää miettiä monia erilaisia muuttujia, jotka vaikuttavat siihen onko sijoituksesi kannattava vai tuottaako se sinulle vain harmaita hiuksia ja tappiota.

Itse käytän excel -taulukkolaskentaohjelmaa (johon olen muokannut itselleni oleelliset muuttujat) jo potentiaalisia asuntoja etsiessäni – siis vertailen ja lasken mahdollisen tulevan sijoitusasunnon tuotto-odotuksia. Enkä laske/arvioi vain nykyistä hetkeä vaan pyrin hahmottamaan mahdollisen sijoitusasunnon koko sijoitusajan aina 20 vuoteen asti. Tosin kaikkea ei voi tai pysty ennakoimaan ja 20 vuoteen mahtuu paljon yllättäviä muuttuvia tekijöitä.

Asuntoon vuokralainen

Marraskuun lopussa ostettuun asuntoon löytyi äkkiä vuokralainen. Ehkäpä asunnon hyvä kunto ja sijainti auttoi asiaa – sekä kohtuullinen vuokrapyyntö.

Ensin oli ajatuksissa hommata vuokralainen itse, mutta päädyin lopulta toimeksiantoon. Annoin vuokralaisen etsimisen siis alan ammattilaiselle. Toimeksiannon sopimisesta ehti kulua vain pari päivää ja jo vuokrasopimus oli tehty. Palaan aiheeseen ehkäpä myöhemmin paremmalla ajalla.

Seija myrsky sotki remonttireiskan arkea

tilannehuoneTilannehuone.fi sivun kuva (oikealla) näyttää hyvin mihin myrsky yöllä 12-13.12.2013 osui. Ainakin meillä – ja muutamalla sadallatuhannella muullakin – sähköt poikki ja poikkihan ne oli useamman tunnin. Tällä kertaa onneksi sähköt palautui nopeammin kuin 2011 Tapanin myrskyssä.

Meillä on tietoliikennepuolella UPSia käytössä ja lokia sen mukaan. Siitäpä sitä helppo on lukea “tauon” pituudesta.

Dec 14 09:08:16 EET 2013 redhat startup succeeded
Dec 13 01:58:02 EET 2013 Running on UPS batteries.
Dec 13 01:57:56 EET 2013 Power failure.

Lauantai aamuna (about 0800) tilanne näytti aika epätoivoiselta (punaiselta). Nappasin Fortumin vikatilanne -sivulta Turun lähialueen tilanteen. Runkoverkkovikoja oli aika kamalasti…

turku_katkos

Yle uutisoi jo eilen, että Seija myrsky on ohi.