17. huhtikuuta kuoriutuneet tiput ovat jo isoja – ikää kuusi viikkoa. Jos arvata pitäisi niin viidessä tipussa on kolme kukkoa ja kaksi kanaa. No, tämä tarkentunee tässä kesän kuluessa. Alla muutama kuva lisää.
wehoputs
24. Wehoputs lietetyhjennys
Tyhjensin eilen meidän Wehoputsin -lietekorin. Edellisestä tyhjennyksestä ehti kulua aikaa viisi kuukautta ja yksi päivä [edellinen tyhjennys oli 25.12.2015]. Tällä kertaa säkki (kuvassa alla) oli jo aika täynnä – ehkä kuitenkin tyhjennystä olisi voinut siirtää kesäkuun puolelle…
hevostalli, lantala
Hevosenlanta Suomessa
Suomessa muodostui noin miljoona kuutiometriä hevosenlantaa vuonna 2014, josta noin 10% oli poneilta.
leikkimökki
Leikkimökki – jokakesäinen lapsiperheiden suosikkiprojekti
Sivustomme suosituimpaa sisältöä on keväästä toiseen leikkimökki. Ja tietysti jokaisen vähänkin itseään kunnioittavan harrastelijaremontoijan tulee tehdä sellainen itse.

Meillä tämä tilanne – leikkimökki piti saada – tuli eteen keväällä 2009. Silloin selailtiin lehtiä ja vertailtiin erilaisia valmismökkejä. Sitten sattumalta törmättiin Suomelan -lehdessä leikkimökki-hiekkalaatikko -yhdistelmään ja siitä se idea sitten lähti… Lue lisää.
kuvasarjat, lvi
Ilmastointilaitteen huolto
• 6 kommenttia
Viikonloppuna tuli vihdoin ryhdistäydyttyä ja huollettua ilmastointilaitetta. Putsasin sisältä, vaihdoin uudet suodattimet ja ja ja…
Suodattimien suositeltu vaihtoväli on muuten vähän tietysti tarpeen mukaan ½–1 vuoden välein, mielellään syksyllä ja keväällä.
hevostalli
Uudet kottikärryt käyttöön
Pakko kirjata itselle muistiin ja palata aiheeseen kun nämä(kin) kärryt on saatu hevostallissa rikki. Noita kottikärryjä menee meidän tallissa kuin kanoja kesällä. Montaa vuotta yksi ei kestä. Mutta palataan tähän kun ensimmäisen kerran nämä kärryt jostain vaatii korjausta…
tooltech kottikärryt


