Asunnon ostajan kymmenen painajaista

Oman talouden useimmiten suurin rahallinen päätös, eli oman asunnon ostaminen tehdään useimmiten hyvin heppoisin perustein. Se, että käy katsomassa 5 -10 erilaista asuntoa ennen lopullista ostopäätöstä, ei useinkaan riitä taloudellisesti järkevien kauppojen tekemiseen. Kuulostaako kuitenkin tutulta: ”Tein tänään todella hyvät asuntokaupat, sain asunnon halvalla.

Miten on mahdollista, että diilit olisivat aina, lähes automaattisesti erinomaisia eikä kukaan koskaan tekisi huonoja asuntokauppoja?

Varsinkin nuorten ensiasunnon ostajien olisi järkevää kysyä neuvoja kokeneilta asuntoalan konkareilta. Myös omat vanhemmat pystyvät usein tarjoamaan jonkinlaista näkemystä asunnon ostaamiseen, koska ovat mahdollisesti tehneet jo useampia asuntokauppoja. Lue Marko Kaarton sivuilta asunnon ostajan kymmenen painajaista.

Hevosmäärän kehitys Suomessa

Hevosten määrä ja merkitys Suomessa väheni merkittävästä sodan jälkeen ja yhteiskunnan teollistuessa. Vielä 60-luvullakin Suomessa oli neljännesmiljoona hevosta, tuolloin pääosin työkäytössä. 80-luvulla saavutettiin hevosmäärässä pohjat (reilusti alle 50 tuhatta hevosta). 2000 -luvulla hevosten määrä on kansan vaurastuessa lähtenyt kasvuun ja suurin osa hevosista on harrastuskäytössä.

hevosmäärän kehitys Suomessa

hevosmäärän kehitys Suomessa

Multaa talokaivon ympärille

Paremman puuhastelun puutteessa roudasin meidän pihakaivon ympärille sellaiset 600 litraa multaa. Tarkoitus korottaa tuota sen verran, että voin ajaa jatkossa ruohonleikkurilla kaivojen yli. Olen tähän asti joutunut kiertämään kaivot ja siihenhän jää tietysti rumat ruohotupsut pihaa rumentamaan…

Nyt tuijotetaan kelloa ja katsotaan koska tuossa ruoho kasvaa.