Ostin kokeilumielessä sijoitusasunnon marraskuussa 2013. Silloin ajatuksena oli, että jatkan “sijoittamista” ja hankin lisää asuntoja, jos homma tuntuu mielekkäältä, ei aiheuta suunnattomasti päänvaivaa ja pataan ei tule rahassa suunnattomasti.
Nyt reilu kaksi vuotta ostopäätöksen jälkeen olisi hyvä aika välitilinpäätökselle. Asunnon oston jälkeen seuraava vuosi meni kuin itsestään ja nyt reilu vuodenpäivät olen seurannut markkinoita jälleen tiiviimmin ja harkinnut toisen asunnon ostamista. Mutta ikävä kyllä markkinat ovat tällä hetkellä minun näkökulmastani huonot – ei tahdo löytyä minulle sopivia kohteita järkevään hintaan. Eli edelleen seuraillaan ja odotellaan josko tilanne muuttuisi.
Mutta sitten takaisin asiaan, ensimmäiset kaksi vuotta asunnon:


