AinaValmis -kiuas päälle

Kyllä on ollut lämmin syksy. Ei ehkä koskaan aiemmin olla oltu näin pitkää ilman meidän sisäsaunaa. Tänään pistin virran sisäsaunan AinaValmis -kiukaaseen, joten huomenna voisi avata “talvikauden” sisäsaunassa. Tähän asti tultiin hyvin toimeen puusaunalla, jossa viimeksi oltiin pari päivää sitten. No, nyt alkaa talvikausi ja saunassa käydään sitten varmaan liki päivittäin kuten ainavalmis -kiukaalla on tapana.

Ja jos yhtään oikein muistan niin sisäsaunasta ulkosaunaan siirryttiin joskus huhtikuussa kun aloiteltiin kylpyhuljukautta. Eli ainakin seitsemän, 7, kuukautta sisäsauna oli off.

ilmalämpöpumppu ja leikkimökki

Tämän vuoden luetuimpia kirjoituksia sivuillamme ovat olleet aiheiltaan joko ilmalämpöpumppua tai leikkimökkiä. Kolmantena kiinnostuksessa on ollut aihe terassi.

Googlen Trends [kuva alla] tarjoaa mielenkiintoista dataa luettaessa noiden kolmen nettihauista kuluvan vuoden aikana maailmalla (ei siis pelkästään meidän sivustolla). Leikkimökki ja terassi -haut ovat pääsääntöisesti osuneet kevät/kesä aikaan. Ilmalämpöpumpusta haetaan tietoa läpi vuoden, mutta selkeä piikki aiheesta on osunut kesään – liekö lämpimät kelit ja tarve viilennykselle aiheuttaneet moista nettikäyttäytymistä.

trends_20111130

 

Fortumin kotinäyttö

Fortum kauppaa (ainakin netissä) sähkönkulutuksen seurantaan tuotetta nimeltä kotinäyttö.

Fortum Kotinäytön avulla näet kotisi energiankulutuksen reaaliajassa helposti ja selkeästi. Sähkömittariin kytketty lähetin välittää langattomaan näyttöön jatkuvasti tietoa kotisi sähkönkulutuksesta niin kilowatteina kuin euroina.

Minua olisi laite kiinnostanut, mutta eihän tuo sovi meidän nykyiseen mittariin.

Kotinäyttö vaatii toimiakseen ensinnäkin uuden, etäluettavan sähkömittarin. Tunnistat sen paneelissa vilkkuvasta led-valosta. Tämän lisäksi sinulla täytyy olla pääsy sähkömittarillesi – esimerkiksi useissa kerrostaloissa mittarit ovat teknisissä tiloissa siten, että asukkaalla ei ole pääsyä sinne. Lopuksi, etäisyys mittarista ja Kotinäytöstä tulee olla alle 30m. Tässä merkittävät seinärakenteet vaikeuttavat signaalin kulkua ja se voi estyä täysin.

No, jatkamme siis oman kulutuksen seuraamista Wattsonilla ja odotellaan Fortumin älyboxia.

Wehoputs: Siirtopumppu!

Vaihteeksi tänään. Vikakoodi todettu ja vikakoodi kuitattu. Täytyy ihmetellä lisää valoisaan aikaan. Kivoja nämä EU-direktiivit täyttävät jätevesipuhdistamot!

Tee se itse -kauppa

Honkkari tuo tee-se-itse -miehille oman verkkokaupan – Tee se itse -verkkokaupan.

Yritys mainostaa uutta kauppaansa näin:

Hong Kongin Tee-se-itse -kauppa on jokaisen nikkarin, rakentajan, remontoijan ja autonpuunaajan oma tarvikekauppa. Tee-se-itse-kauppa tarjoaa monipuolisen valikoiman, johon kuuluvat käsityökalut, sähkötyökalut, tarvikkeet, suojaimet ja työvaatteet, autotarvikkeet, sähkötarvikkeet, LVI-tavara, pienrauta ja myös sisustustuotteet. Nopea palvelu ja toimitus, monipuoliset maksu- ja toimitustavat. Tervetuloa!

Kaupan sosiaalisilla toiminnoilla asiakas voi keskustella ja saada vinkkejä aktiiviharrastajilta ja toisilta kuluttajilta sekä ostaa remonttivälineet muiden asiakkaiden testaamina ja suosittelemina.

Verkkokauppaan.

kylpyhuljussa 2011: #43

Piti mennä perheen kanssa, mutta pari sairastaa, tai liki ainakin. Joten nautin yksin – hiljaisuus, rauha ja omat ajatukset lämmössä. Toimii. Oliskohan ollut muuten viimeinen kerta ennen lumia? Vai oliskohan ollut jopa viimeinen kerta tänä vuonna? Saas nähdä!