Käydään Cision julkaisemat Suomen suosituimmat rakennusblogit vielä kerran läpi blogi kerrallaan. Toisena vuorossa sijalla 8: Talo Värjölä. Meidän remonttireiska -blogihan oli sijalla yhdeksän.
remppalinkkejä
Suomen suosituimmat rakennusblogit: Louhikoto
Käydään Cision julkaisemat Suomen suosituimmat rakennusblogit vielä kerran läpi blogi kerrallaan. Ensimmäisenä vuorossa sijalla 10: Louhikoto.
piha
Juhannuksen vesiallas
Meidän pihalle “istutettu” vesiallas näytti tältä juhannuksena. Ehkäpä vielä tällä viikolla saadaan edistystä maisemoinnissa ja sitten lisää kuvia.

site/palvelin/update
Ukkonen hiljensi remonttireiskan
Voimakkaana riehunut ukkosmyräkkä hiljensi remonttireiska -siten totaalisesti eilen klo 16:34. Yhteydet saatiin tänään kuntoon noin klo 14, joten arvon lukijat – olitte pimennossa liki vuorokauden. Pahottelut.
piha, terassi
Terassi kuukaudessa
Huhtikuun puolivälissä kirjoittelin terassisuunnitelmista ja tein myös kuvaa tulevasta. Valmistui aika nopeasti omien töiden yms. ohessa. Pohja- ja kaivuutyöt alkoivat toukokuun puolivälissä ja kesäkuun alkupuolella siirrettiin jo pihan pöytäryhmä terassille. Alla kasa kuvia työvaiheista.
terassi
Terassin "seinät" valmiita
Tein tänään loppuun terassin “perkolan” koristepuut. Alla valmiista kuvaa. Seinämää pitkin kiipeävät kasvit on jo istutettu toiselle sivustalle. Menee ehkä vuosi tai kaksi kun ne kunnolla kiipeää ja tekevät haluttua näkö- ja tuulisuojaa.

