Tunnelmallista grillaamista

Illat on jo sen verran pimeitä, että viikonloppuna tuli napattua yksi kuva meidän grillialueesta iltavalaistuksella. Kuva otettu lauantaina illalla n. 23.30.

Lamppuina tuolla pylväsvalaisimissa tuikkii kahden watin LED-pallolamppu (2W) E37 kannalla. Täytyy nyt katsoa kauanko nuo Wirta -halpalamput kestää. Jos kestävät niin saavat hinta-laatu -suhteeltaan sitten aika hyvät pisteet.

Energiatodistuksen hankintahinnassa ilmaa

Yle uutisoi siitä kuinka energiatodistusten hinnoissa on ilmennyt ylilyöntejä. Pätevistä laatijoista on pulaa ja kovia hintoja on perusteltu kiireellä. Todistuksista on saatettu pyytää jopa paria tuhatta euroa. Ympäristöministeriö arvioi ennen lain kesäkuista voimaantuloa, että kohtuullinen hinta olisi 500-700 euron tietämissä.

Tässä on kysynnän ja tarjonnan laki. Jotkut hinnoittelevat yläkanttiin, mutta kyllä siinä pitäisi säilyä kohtuus mukana, sanoo johtava asiantuntija Tapio Jalo Motivasta.

Lue Ylen uutinen. Lue myös Allekirjoita aloite energiatodistuslain muuttamisesta ja allekirjoita kansalaisaloite!

“Energiatodistus on suurin puhallus tällä vuosikymmenelle…” – Kiinteistövälittäjä

Myös Ylen A-Studio käsitteli energiatodistusasiaa maanantaina 12.8.2013. Jutussa haastateltavina ovat mm. Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen sekä Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton asiamies Arto Saastamoinen. Jutussa taloaan myyvä Ulrika Korpinen sanoo energiatodistuksen herättävän runsaasti kysymyksiä, sillä asukkaat eivät voi omalla energiankäytöllään vaikuttaa todistuksen arvosanaan.

A-Studion juttu energiatodistuksesta on katsottavissa Yle Areenasta http://areena.yle.fi/tv/1969466?start=15m11s

Grillivalaistus kytketty ja testattu

Sunnuntaina saatiin sähköt kulkemaan grillialueen pylväsvalaisimiin ja kasvihuoneeseen. Kasvihuoneeseen tuli ylimääräinen katkaisija pihavaloille, josta pihavalot saa myös tarvittaessa päälle/pois.

Kasvihuoneen ymäristö alkaa pikkuhiljaa muotoutua – vielä tänä vuonna pitäisi vähän jaksaa maatöitä.

Blogilista

HUOMIOOlen pitkään miettinyt ja toivonut hyvää listaa rakentamisesta, remontti- yms. aiheisista blogeista. Ajattelin joskus ylläpitää listaa itse, mutta se koin liian työlääksi. Nyt kokeillaan tällaista Blogilistaa.

Remonttireiskan blogilistalle bloggaajat voivat itse ilmoittaa oman bloginsa. Emme lisää tai ylläpidä listaa. Lista siis elää omaa elämäänsä. Katso blogilistaa tai lisää omasi listalle.