Tämä kirjoitus osallistuu nettirautakauppa Taloon.com:in Raksaniksit-blogikilpailuun kutsuttuna. Palkkiona blogimme on saanut 100 euron alennuskoodin Taloon.com:iin.
Blogikilpailun kirjoitusten pääajatuksenaon antaa vinkkejä siitä, miten säästää aikaa rakentamisessa ja remontoimisessa. Mietin pitkään missä me säästimme aikaa vai säästimmekö ja jos niin miksi.
Ja jos totta puhutaan niin oikeastaan meidän pitäisi sanoa, että
- älä hanki lapsia samaan aikaan
- älä harrasta hevosia – tai älä ainakaan osta hevostallia
jos haluat säästää aikaa ja rakentaa ajallaan.
Me tehtiin molemmat “virheet” ja kyllähän ne aikaa söi, rakentamiselta.
Alkukesällä 2006 aloitettu talon laajennus tehtiin alusta loppuun itse. Meidän leppoisa aikataulu piti aika hyvin paikkaansa, vaikka oma ansiotyö ja perustusten kanssa samaan aikaan syntynyt esikoinen aiheuttivatkin aikatauluihin omat haasteensa.
No, mutta vakavammin puhuen nyt niihin raksanikseihin ja ajansäästöön. Omien kokemustemme pohjalta ohjeistaisimme säästämään aikaa – tuskaa ja stressiä – seuraavilla perusajatuksilla:

Tämän talven hetkellinen huippulukema (toistaiseksi) sähkönkulutuksessa tehtiin sunnuntaina 12.1.2014 aamulla noin 10. Ulkona ensimmäistä kertaa pakkasta yli kymmenen astetta, uunissa lihapata hautumassa ja väkeä aamusaunassa samaan aikaan. Kiukaan max. teho 6kWh.