Suomen suurin sähkönsiirtoyhtiö aloitti toimintansa nimellä Caruna

carunaFortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myyntiä koskeva yrityskauppa vahvistettiin 24.3.2014. Nykyinen johto ja henkilökunta jatkavat sähkönsiirtoliiketoimintaan keskittyvän uuden yhtiön toimintaa. Yhtiön toimitusjohtaja on Ari Koponen. Uuden sähkönsiirtoyhtiön nimi on Caruna. Caruna kertoo uusilla avatuilla kotisivuillaan mahtipontisesti taustastaan:

Caruna on perustettu 2014, mutta sen historia alkaa vuonna 1912 paikassa nimeltä Karuna. Suomi oli karu ja pimeä maa, jonne uusi sähkönsiirtoyritys alkoi tuoda valoa. Maailma on muuttunut vuosien varrella ja niin Suomikin. Caruna on uuden ajan sähkönsiirtäjä: katsomme eteenpäin ja nautimme 100-vuotisesta kokemuksesta.

Perustehtävämme pysyy. Kun sähkö kulkee, voimme kaikki keittää aamukahvit, kulkea talven pimeinä iltapäivinä katulamppujen valaisemaa tietä, jutella Skypessä työmatkalla olevan äidin kanssa ja lukea iltasatua yölampun kajossa.

Me pidämme siitä huolen. Olemme Caruna ja jaamme hyvää energiaa.

Suomen suurimman sähkönsiirtoyhtiön myynti ulkomaille sijoitusyhtiöille aiheuttaa kyllä ainakin minussa epäluuloja. Miten sijoitustoimintaa harjoittavien ulkomaisten omistajien intresseissä voi olla joku muu kuin maksimaalinen tuotto sijoitetulle pääomalle. No, ehkä olen väärässä – toivottavasti – ja uusi yritys jatkaa tai jopa lisää investointeja vahvistaakseen jakeluverkkoaan voiton tavoittelun kustannuksella.

Kansalaisaloite energiatodistuslain muuttamiseksi luovutetaan eduskuntaan tänään

Omakotiliitto luovuttaa kansalaisaloitteen rakennuksen energiatodistuslain muuttamiseksi Eduskunnan puhemiehelle Eero Heinäluomalle tänään. Samassa yhteydessä Omakotiliitto luovuttaa tarkasteluun myös tarkennetun esityksen muutoksista koko lakiin ja asetukseen.

Seurataan tilannetta ja katsotaan miten asia etenee…

Lue myös:

Asumiskustannukset omakotitalossa -vertailu

Kirjoitin tuossa taannoin meidän asumiskustannuksista. Vertailemalla omia kustannuksia muiden kustannuksiin saa käsitystä minkä osalta oma asuminen on kenties normaalia kalliimpaa tai halvempaa.

Keräsin samoja tunnuslukuja samaan taulukkoon. Vertailussa Remonttireiskan talon lisäksi Meidän Talo -lehden numerossa 3/2014 esittelyssä olleet omakotitalot.

Suomessa menossa asuntovarallisuuden ISOjako

Lähde: Talouselämä

Suomalaisten tärkein varallisuuden muoto on oma asunto. Jatkossa kansa jakautuu köyhiin ja rikkaisiin sen mukaan, missä tuo asunto sijaitsee. Kasvukeskuksissa asunnon arvo pysyy tai kasvaa, syrjäseuduilla kuihtuu.

Syntyperäiset helsinkiläiset ovat hirvittävän hyvässä asemassa

Remonttireiskan asumiskustannukset omakotitalossa

Meidän Talo -lehdessä on säännöllisesti taloesittelyjä ja niiden yhteydessä kiinteistön/asunnon asumiskustannuksia. Useamman kerran lukuja tavatessa on tullut mieleen kaivaa ja laskea omat asumiskustannukset vertailukohdaksi.

Vihdoin viikko sitten ryhdistäydyin ja kaivoin viime vuoden (2013) kaikki asumiskustannuksiin liittyvät laskut samaan kasaan. Pääsin seuraavanlaiseen lopputulokseen.