Olen tottunut siihen, että pitää olla piirustukset aina kun tekee jotain isompaa. Ja jos piirustuksia ei ole niin ainahan voi hahmotella jotain paperille. Alla hahmotelma miltä se meidän kanala voisi näyttää. Tai oikeastaan tuossahan on piirrelty kanojen pihatarhaa, johon sitten tulee vinoa kattoa ja vain osaksi katettuna – tai siis verkkoa kyllä varmaan kokonaan joka puolelle ja veden pitävää kattoa vaan osaksi…
kustannukset, remppalinkkejä
Mikä on talon hinta?
Mitä talo maksaa pohditaan TS Koti -blogissa. Kirjoittaja lupaa listata sivuille kaikki maksetut kustannukset mitä heidän talon rakentamisesta tulee.
Tavoite on hieno, mutta epäilen vahvasti, että kirjoittaja jaksaa lupauksensa kanssa maaliin asti. Itsekin aikoinani aloittelin vastaavaa, mutta remonttikiireet vei voiton ja väsymys voitti kirjaamisinnon. Toki satunnaisen säännöllisesti kirjasin menoja exceliin ja ne aikanani myös täällä Remonttireiskassa julkaisin.
avant, kanala, nuorempi isäntä, nuorin isäntä
Purkuhommia ja maankaivuuta
Parin vuoden tauon jälkeen saatiin päätökseen tuo vanhan kanalan purku. Se jäi kesken heinäkuussa 2011. Onneksi nyt remonttireiskan apuna oli nuorempi isäntä ja nuorin isäntä.

Purkuhommien jälkeen otettiin Avant esille ja kaivettiin vähän maata uusi kanala mielessä…
kuvasarjat, terassi
Meidän terassi huhtikuun alussa
Meidän terassi näytti tältä vuosi sitten keväällä 2013:

kuvattu kuvattu 4.4.2013
Eilen 3.4.2014 terassi näyttää tältä:
kuvattu kuvattu 3.4.2014
Lue myös Terassi ja kevät ja Pitkä on ollut tämä talvi.
ajatuksia remontin lomassa
Homeongelmia uusissa taloissa!
Ei ole kovin mielekästä luettavaa:
Homeongelmat liitetään usein vanhempiin rakennuksiin, mutta alan asiantuntijan mukaan ongelmia on vain muutaman vuoden ikäisissäkin taloissa.
Päänsärky, jatkuva nuha ja tukkoinen olo, silmien kutina ja toistuvat hengitystieinfektiot ovat tyypillisiä oireita, jotka syntyvät sisäilmaongelmista. Oireet ovat yksilöllisiä, eivätkä kaikki reagoi mahdollisiin homeongelmiin samalla tavoin.
Sairastuneiden kuvailuja oireistaan ei aina oteta edes vakavasti. Homeongelmat ovat kuitenkin valtava ongelma Suomen rakennuskannassa, niin asuintaloissa kuin julkisissa rakennuksissa. Hengitysliiton mukaan jopa 600 000-800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille kodeissa, työpaikoilla ja muissa rakennuksissa.
Lue lisää Iltalehdestä: Homeongelmia uusissakin taloissa
site/palvelin/update
10v
Remonttireiska -sivusto täyttää tänään kymmenen (10) vuotta! Siis K-Y-M-M-E-N-E-N. Eipä olisi uskonut, että tässä sitä ollaan nyt vuonna 2014 ollaan kun remonttia edellisessä asunnossa aprillipilana aloitin vuonna 2004.
Tuon jälkeen sivustolle on ilmestynyt lukematon määrä kirjoituksia [1931 kpl tätä kirjoittaessa] ja hyväksyttyjä kommentteja [1236 kpl]. Eri aiheen pääsivujakin löytyy 17 kpl. Erillisiä kävijöitäkin sivustolla vuosien saatossa ollut reilusti yli miljoona, samoin sivulatauksia.
Kymmenen vuoden aikana on myös otettu lukematon määrä valokuvia remonttien eri vaiheista. Ja edelleen jatkossakin koetetaan ottaa uusia enemmän ja vähemmän mielenkiintoisia otoksia omaksi ja muiden iloksi.

kuvassa talon pääsisustusarkkitehti lokakuussa 2005
Vuosi 2014 – ainakin kesä – mennee rakentamisessa pääasiassa pihan puolella (taas). Ehkä myös innostutaan uusimaan osa talon vanhan puolen ikkunoista ja ehkäpä jopa toinen puoli talosta saa uutta julkisivua… Mutta katsotaan mitä kevät ja kesä tuo tullessaan. Pysykäähän kanavalla.
Lue myös 9v
