Näin suoristat pihalaatat

Keväisin lumen alta paljastuu aina yllätyksiä. Yksi ikävimmistä on maahan painuneet pihalaatat. Meillä on joka kevät lisätty hiekkaa talven aikana kiveyksen väleihin tulleisiin rakoihin ja tarvittaessa oikaistaan painuneet kohdat. Painumat huomaa helpoisti sateella – on syytä tarkistaa kaadot, jos kiveykselle muodostuu vesilätäköitä.

Näin suoristat pihalaatat helposti ja nopeasti itse. Tarvitset avuksi vain pätkän lautaa, vatupassin, kuminuijan sekä hienoa hiekkaa tai kivituhkaa.

pihakiveys

No nyt se on valmis, vihdoin!

Pakkohan se nyt on itselle kirjata muistiin – vihdoin on meidän kanala valmis ja odottaa asukkeja. Ehkäpä ne sitten tuleekin jo huomenna.

Urakassa käytettiin liki kaikki omat puutavaraylimäämät ja vähän naapurinkin lautoja naputeltiin. Jäljelle jäi vain vajaa rulla törkeän kallista minkkiverkkoa (kuvassa).

Kanalaurakka alkoi oikeasti jo tammikuussa 2010 lähinnä suunnittelulla yms, mutta itse asiaan – eli rakentamiseen – päästiin vasta reilu neljä vuotta myöhemmin. Eli siis noin kuukausi sitten alkoi rakennustyöt purkuhommien viimeistelyllä.