Uusi kategoria: Sijoittaminen

Järjesteltiin aiheita vähän uusiksi ja luotiin kategoria sijoittaminen, jonka alta löytyy nyt asuntosijoittaminen ja osake-/rahastosijoittaminen. Jatkossa kenties kommentoin ja seuraan pienen pientä salkkuani siis aiheella osake-/rahastosijoittaminen.

HUOM! Nyt se on täällä. Täysin kuluton rahasto. Nordnet Superrahasto Suomi on markkinoiden ensimmäinen, aivan uusi ja täysin kuluton indeksirahasto. Rahasto seuraa OMXH25-indeksiä, eli Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä.

Puusaunan perustuksen korjaus

Keväällä 2010 korjattiin edellisen kerran kallistusta – silloin “vika” oli paljon pienempi ja korjaamiseen riitti hallitunkki ja muutamat käytöstä poistetut laatat.

Viikonloppuna korjattiin meidän pihasaunan (aka puusauna) perustusta. Kirjoituksesta Jottai tarttis tehrä saunan perustukselle näkee miltä perustus näytti ennen remonttia.

Sauna on rakennettu vuonna 1996 ja maannut siis noiden betoniporsaiden päällä siitä asti liki kaksikymmentä vuotta.

Viikonlopun puuhastelut kuvasarjana alla.

Paskalakiin taas lievennyksiä

eduskuntataloHallitus esittää eduskunnalle kiistellyn jätevesiasetuksen lievennystä. (Taas).

Muutokset koskevat ennen vuotta 2004 rakennettuja asuinkiinteistöjä, jotka sijaitsevat pohjavesialueella tai enintään sata metriä rannasta. Esityksen mukaan näillä alueilla jätevesijärjestelmä pitäisi uusia vuoden 2019 lokakuun loppuun mennessä. Viimeksi jätevesiasetuksen voimaantuloa siirrettiin puolitoista vuotta sitten, vuoteen 2018.

Edellisen kerran asetusta taidettiin lieventää maaliskuussa.

Kuinka paljon sijoitusasuntoja pitää olla, jotta siitä jää jotain käteen?

AsuntokuplaMielenkiintoinen kysymys, jonka voisi muotoilla vaikka: paljonko asuntoja pitää olla, jotta voisi jättää päivätyöt ja elää sijoitustuotoilla? Aiheeseen antaa vähän valoa ostavuokraavaurastu -blogin kirjoitus “Pitäisikö lainoja lyhentää?”

Jokainen voi miettiä, miten suhtautuisi seuraavaan tilanteeseen esimerkiksi 20 asunnon omistajana. Lyhentäisi lainat pois vuosien saatossa ja voisi sitten nauttia elämästä ”ilman velkavankeutta” (ai että tämä termi on ihana). Parikymmentä asuntoa velattomana ensimmäisen taulukon luvuilla tarkoittaa 4 500 euron kuukausittaista tuloa nettona.

Samaisella laskukaavalla kymmenellä asunnolla pääsee 2300 euron kuukausittaiseen nettotulokseen – tuolla summalla iso osa suomalaisista voisi jo ajatella taloudellista riippumattomuutta ja hallitulla kuluranteella pohtia päivätöistä pois jäämistä.