
Eilen vihdoin ryhdistäydyin ja uhrasin kesäpäivästäni viisi minuuttia Wehoputs -lietepussin vaihtoon. Edellisestä oli kulunut jo ihan liikaa aikaa (tasan kymmenen kuukautta) ja koko kevään olen hokenut itselleni, että pitäisi pitäisi…
Viemäriä, sadevettä, salaojaa, sähköjohtoa, vesijohtoa -projektia tehtiin myös sunnuntaina (3.6.2018). Homma eteni sen verran hyvin, että isoin ja pahin homma takana. Sunnuntaina asennettiin myös yhteen tallin kulmaan sadevesikaivo putkineen. Jatkossa tallin pihapiiri tuon kulman osalta pysynee paremmin kuivana.
Viime torstaina päästiin kunnolla vauhtiin tämän kesän isoimman projektin osalta. Taustalla on tuo hevostallin kentän ojan täyttyminen vedestä/jäällä kevättalvella, jolloin Wehoputs -puhdistamon tyhjennys muodostuu ongelmaksi. Näistä ongelmista lisää voit lukea aiheella Wehoputs. Wehoputs -purkuputken jatkamisen ohessa korjataan tallin viemärin purku…
Meidän taloautomaatiosta on mukava kaivaa detail -tietoja ennätyslämpimästä toukokuusta. Meidän pihalla (varjossa) parhaimmillaan mittari kirjasi lukemat 28,3 astetta lämpöä. Kylmintä oli toukokuun 6. päivä (aamuyöllä), jolloin mittarin elohopea tippui lukemaan 0.8 astetta. Päivän korkemmat lämpötilat (kuvassa korostettu alue) liikkuivat toukokuussa…
Kesän 2018 yksi projekteista olisi hevosille kulkuyhteys (silta) liki tallista suoraan laitumelle. Aloittelin urakkaa 20. toukokuuta näyttämällä ojauomassa villinä rehottavalle pajulle vähän moottorisahaa. Ja sitä siivottavaahan riitti. Yllättävän iso urakka ja puolet pyhäpäivästä siihen meni. Nyt näkyvyys myös ihan eri…