yhteenvetoa kustannuksista

Rakennusprojektien budjetoinnin helppoudesta tai vastaavasti haasteellisuudesta riittää puhetta ja legenda -kategoriaan nousevia tarinoita.

Me amatööreinä tehtiin ensimmäistä kertaa budjettiamme ja alun vaikeuksien ja ongelmien jälkeen päädyttiin paloittelemaan projekti osiin ja arvioimaan eri vaiheiden kuluja – ajateltiin, että sitä kautta päästäisiin lähemmäs totuutta. Siitä huolimatta ollaan tilanteessa, jota voidaan kuvata erään TV-sarjan sloganilla: “Totuus on tuolla jossain!”

Karkea nyrkkiarvio oli noin 1500euroa/neliö. Siitä lähdettiin. Haluttiin (pankkikin taisi haluta) kuitenkin tarkempi arvio, jota voisimme kenties matkan varrella seurata – päädyttiin erääseen excel-tiedostoon, josta oheinen kuvakaappaus.

kustannukset_061008.jpg
Pahoittelut, jos kuva on pieni ja epäselvä. Alin sininen palkki on se, jonka mukaan lähdettiin liikkeelle – siis alustavassa budjetissa ollut arvio. Punertava, keskimmäinen palkki taas tämä hetki – eli toteutunut. Yli keltainen palkki on sitten arvio mitä homma oikeasti lopussa olisi tullut maksamaan – siis tämän hetken arvio lopullisesta lukemasta.

Jätin nyt eurot tässä kohtaa kuvasta vielä pois (pahoittelut niitä etsiville). Viivat sentään löytyy, joten kertoimia ja suhdelukuja muihin kuluihin saa aika vaivatta. Ehkä nuo eurotkin vielä ilmestyy jos siihen saadaan lopullinen lupa hallitukselta ja muilta.

Selvennyksenä talopakettirakentajille – kohta 3 runkorakenteet pitää sisällään suureksi osaksi sen mitä te ja me saadaan talopakettitoimittajilta. Kohta 2 – Perustukset ja ulkopuoliset: Me päästiin halvalla, uskoakseni useimmilla nämä palkit/kulut on ehkä vähintään tuplasti isommat.

Niin, ja meidän matkan varrella muuttuineita tilanteita kustannusarvoista ja budjetoinnin ihanuudesta voi lukea kategorialla hirsitalo, kustannukset.

maatöitä

Jestas sentään. Ei (tämänkään) pitänyt olla näin iso juttu. Pihalla touhuaa just nyt [perjantai-iltana klo 21:38] traktori ja roudaa salaojahiekkaa paikasta A paikkaan B. Hiekka kun loppui kesken…

Uusitaan vanhalle (ja uudelle tietty) puolelle salaojat ja asennetaan uudet putkistot sadevesille sekä vanhalle että uudelle puolelle. Olen tuhlannut tässä illan jos toisenkin lapio kourassa ja märät sukat jalassa. Hiekkaa tässä kyllä palaa. Niin ja työtunteja etenkin lapion varreessa – niin ja aavistus naapurilla traktorin ratissa…

Taas vahvistuu ajatus, että olisi oma traktori/kaivuri ollut tänne maaseudulle poikaa! Toisaalta, turha sitä on parkua kun kurat on jo housuissa…

huumorilla sitä remonttiakin jaksaa paremmin

Ei liity sitten mitenkään meidän projektiin, mutta huumorihan keventää aina välillä sopivasti kun on raksalla tiukempaa…

Jotenkin tuli tätä katsoessa sellainen olo, että noita samoja fraaseja on kuullut itsekin työnantajan edustajan suusta joskus…

todistusaineistoa

Nyt on sitten esittää todistusaineistoa muurauksestani. Ilokseni on todettava, että seinät on vieläkin pystyssä ja vatupassissa…

Tänään siirrytään pihan puolelle salaoja- ja viemärihommiin. Toivottavasti.

tieto lisää tuskaa

Mitä tulee edelliseen valaistuskirjoitukseen, niin tuli itselläkin surffattua tunti jos toinenkin netissä noita valastusasioita pohtiessa. Eräässä artikkelissa puhuttiin vauvojen ja halogeenien yhteensopimattomuudesta.

Enpä ole ennen tullut ajatelleeksi, että tosiaan pikkulapsen (vauvan) katsehan lattialla maaten hakeutuu suoraan kohti valoa. Itse testasin: makasin lattialla ja katsoin halogeenilamppua. Eipä kivalta tuntunut.

Onneksi on kesä takana eikä valoja paljon ole päällä pidetty. Nyt sitten ollaan pimeydessä kunnes pikkumies alkaa olla enemmän pystyasennossa.

halogeenit ja koteloinnit

Kyllä yksien valojenkin hankinta ja valitseminen voi olla vaikea prosessi. Nyt on saatu valaisimien mallit ja värit valittua – edelleen pintä hakua tehojen kanssa.

Joka tapauksessa päädyttiin halogeenien osalta 12V lamppuihin, joten halogeenien vaatimat turvaetäisyydet on nyt tiedossa.

Kodinhoitohuoneeseen ja vessaan tulevat pienoisloisteputket on myös valittu – niiden upotussyvyys on 8,5 cm, joten likimain jokainen siis vaatii sellaiset 10cm tulevasta kattopaneelista ylöspäin. Se taas tarkoittaa noin 6cm lisäkoolausta nykyisen kattokoolauksen ja hyörynsulkumuovin väliin. Äkkiä laskien meille tulee siis halogeeneja 16kpl ja upotettavia pienoisloisteputkia 5kpl, siis 21 kotelointia. Joo-oh.

Kipposentiellä on tehty tällaisia koteloita ja asennettu niitä näin.