Tätä päivää on odotettu! Liitin vanhan puolen viemärin uuteen puoleen ja samalla ensimmäiset vesilorot ohjattiin jo aikaa sitten hankittuun WehoPuts 5 -pienpuhdistamoon.
Keittiössä jo toista vuotta “sopivaa tilannetta” odottanut shampanja avattiin sitten sen kunniaksi, että (toivottavasti) paskahommat, kirjaimellisesti, on ohi tässä talossa – ainakin tämän syksyn osalta.
Pullo oli jo liki auki kun nuorempi isäntä keväällä syntyi, mutta jäi silloin avaamatta. Se, että talossa ihmisjätökset käsitellään nyt luontoystävällisesti pienpuhdistamolla ei toki ole ollenkaan niin hyvä syy shampanjalle kun juniorin syntymä, mutta silloin sitä oltiin ilman juomaakin kolmannessa taivaassa.
Niin ja tämä otsikko “pimeydessä loistaa valo” tulee siitä, kun tässä puhdistamossa palaa pieni sievä “merkki”valo tiedoksi talon väelle, että pytyllä kaikki hyvin. Siellä se pellolla [nytkin] yksin tuikkii majakkamaisesti maamerkiksi naapureille, että ollaan oikein EU-standardin mukaisia WC-jätöksissä.
[kuva: KWH Pipen WehoPuts 5 valmistajan sivuilta]
