“Löytyisikö täältä lehdestä niitä päteviä remppa-apureita. Mun täytyy löytää joku, että isillä olis enemmän aikaa leikkiä mun kanssa autoilla!”
olohuone
tänään tapetoitiin
Tapetoitiin “vanhan puolen” olohuonetta. Jostain syystä tapetointi ei ole minun juttu. Siinä on jotain mikä ei oikein jaksa innostaa – en tiedä, johtuuko se siitä että se on sitten niin lopullista, virheetkin näkyy sitten hamaan tappiin asti…
Viimeksi taidettiin tapetoida keittiötä. Ja sitä ennen makkaria. Edellisessäkin asunnossa tapetoitiin keittiö ja vähän muutakin.
mh2, olohuoneen laajennus
lomatavoitteista jäätiin
Lomalle oli ladattu kovat tulostavoitteet, mutta vatsatauti sotki aikataulua heti alkuun.
Viikon loman (sis. sairastelut ja IKEA-reissun) aikana työmaatuntipäiväkirjaan tuli vaivaiset 19,5 tuntia. Se on viikon saldona enemmän kuin kertaakaan aiemmin tänä vuonna, mutta silti aika vähän jos ajatellaan, että maantaina tuli pelkästään IKEAssa vietettyä jo 6.5 tuntia. Se se vasta paljon on!
ajatuksia remontin lomassa
talovalmistajia
Osallistuin Rakentaja.fi -palvelun kuukauden tutkimukseen, jossa tutkitaan mm. perustamista, talopaketin valintaa ja rahoitusta.
Hämmästyin kuinka paljon talomerkkejä ja teollisia vapaa-ajan asuntoja on olemassa. Lista on pitempi mitä olisin ikinä uskonut!
olohuoneen laajennus
oh:n deadline
Palataan vielä eilen hankittuun divaanisohvaan. Arvioitu saapumisaika tontille on 23.3.2007.
Päivä on hyvä kirjata meidän olohuoneen valmistumisen takarajaksi. Sitä olisi siis silloin viimeistään oltava tila siinä kunnossa, että huoneen kehtaa kalustaa. No, äkkiä ajaltetuna tuntuu ettei siinä ongelmia, mutta kyllä tuossa tekemistä vielä riittää ja näillä työtunnella se voi tehdä jopa tiukkaa
laajennus, sähkö/valaistus, sisustaminen
jakorasioita ja divaania
Tänään tuli muuten ensimmäisen kerran sellainen oikea olo, että kyllä tämä tästä valmistuu. Olon teki “sisustusostoreissu” ja kattopaneloinnin ja tapetoinnin aikataulutus. Päivän valoisa osuus siis hukattiin SuomiSoffassa – Maskussa – Iskussa – Askossa – KotiAnttilassa. Mukaan tarttui uusi divaani ja toista tonnia rahaa paloi. Joten ei turha reissu ollenkaan ei. Iltapäivällä tuherrettiin niitä perinteisiä talli yms. maatalohommia. Illalla sitten hiljaisuuden jälkeen palattiin raksalle.
Eipä olisi uskonut ennen urakkaa, että joidenkin jakorasioiden kanssakin menee niinkin paljon aikaa. Tänään asensin uudelleen (kyllä, tehtiin kattoon lisäkoolaus) sähköille jakorasiat oikealle ja toivottavasti lopulliselle korkeudelle/paikalle. Sain siihen kulumaan yhteensä neljä – NELJÄ – tuntia. No nyt on kaikki asennuskunnossa, joten se on panelia vaille valmis. Ihmetellään niitä sitten huomenna.
