lantala valmis

Jäänyt kuittaamaatta: Hevostallin lantala on nyt [tällä erää] valmis.

Ratsastuskentän pohja on tasoitettu, paikattu ja tärytetty, joten silläkin rintamalla edistystä. Tärytyksessä ja tasoituksessa oli aika savotta, mutta onneksi meillä oli apujoukkoja (ks. kuva alla).

kemikaalihälytys!

Tänään rutiininomaisella tonttikatselmuksella huomasin, että myrskyssä ei loistanut enää valo. Tarkistin tilanteen, avasin lukot ja kurkistin sisään. Kyllä – koneella oli asiaa: Kemikaalihälytys. Täytyypi siis hakkia lisää kemikaalia jostakin.

btw. WehoPutsiin on laitettu 26.11. 10 litraa kemikaalia. Opas sanoo, että puhdistamon kemikaalikulutus on noin 0,2 litraa/m3 jätevettä. Meillä olisi siis nyt käsitelty noin 50 kuutiota jätevettä. Kunnan vesimittarin mukaan me ollaan kulutettu liki 60 kuutiota vettä samassa ajassa – mielenkiintoista, tullut vesi on kutistunut matkalla pyttyyn vaikka siihen on matkalla vessassa ja pesukoineissa yms sekoittunut lisää kuona-aineita. No, heitto ei ole iso – uskotaan, että kunnan toimittama vesimittari laskee oikein…

projektityö lantala

Hevostallin lantalan rakentaminen oli yksi tämän kesän projekteistamme. Tallin emäntä on kirjoittanut projektistamme yksityskohtaisen sepustuksen.

Korostetaan tässä kohtaa vielä, että me teimme sen näin – se ei välttämättä ole paras tai sopivin tapa teille. Mutta lue lisää: Hevostallin lantalan / turvelan rakentaminen

Samanmoinen dokumentti on tulossa ratsastuskentästä näille sivuille lähipäivinä, joten Sadut ja muut – malttia.

tärisee, tärisee ja tärisee

Ei taida arviot pohjan täryttämisestä mennä kauheasti metsään…


kuvassa apuvoimat täryttävät ja kenttämestari tasoittaa kentän “reunoja”

Ollaan nyt tärytetty eilen ehkä about kolmisen tuntia ja tänään ehkä sellaiset 7-8 tuntia [onneksi talkoissa on ollut apuvoimia]. Aika finaalissa ollaan niin henkisesti kuin fyysisestikin (ainakin meikäläisen jalat on ihan turta – mutta onhan tänäänkin taas tehty paljon muutakin remppaa tärytyksen ohessa). No, jos on ukot finaalissa niin on tärytyskin – huomiselle jätettiin reunojen tasoitus/täyttö ja tärytys. Joten voitolla ollaan…

ps. Pikku vinkki – jos vaan on mahdollista niin isompi vehje olis tässä hommassa aika jees. Tuo meidän tärytettävä ala kun on sellaiset viisi nykymittaista suomalaista omakotitalon pohjaa… Sitä riittää siis!

tärisee

Ratsastuskentän “täryttäminen” ei kuulosta ehkä aluksi pahalta, mutta kun asia muuttuu realiteeteksi niin sitten ajatellaankin asiaa ihan toisin… Meillä tod.näk. tärisee koko viikonlopun aina koneen palautukseen asti ma-aamuun…

900 neliötä täryttäen pienellä vermeellä ei tapahdu ihan äkkiä. Vuokrattiin Ramirentiltä isoin pieni tärytin – tarkoittaen siis isoin sellainen, jonka jotenkuten kahteen pekkaan nostaa peräkärrystä maankamaralle ja päinvastoin. Kenttää on ajettu nyt traktorilla ristiin rastiin, joten painumaa tms. ei täryttimellä enää saada, mutta kentän rakennuspäällikkö haluaa täryttää soran tiiviiksi, jottei sorasta nouse niitä isompia kiviä sitten joskus pintaan (eihän tuo sora kyllä edes isoa enää tuossa kerroksessa ole, taitaa olla 0-16).

Pikaisesti yritin laskeskella, että kentän täryttämiseen tuolla pinta-alalla ja tuolla koneella menee noin 10-13 tuntia, mutta sen näkee sitten miten paljon menee arviot metsään. Emäntä on nyt kolmatta tuntia kiertänyt kehää, mutta suunnatonta edistystä ei vielä ole havaittavissa. Palaamme kenties asiaan viikonloppuna kädet täristen