hauskat hetket, osa 1

Pitkän yli kaksi vuotta kestäneen remonttiprojektin aikana on sattunut ja tapahtunut kaikkea mielenkiintoista. Jälkeenpäin muistellen moni haaste ja tuska tuntuu nyt jopa “hauskalta ja huvittavalta”. No, muistellaan nyt menneitä loppuvuoden aikana satunnaisesti kuvin. Kirjoitusten aiheeksi kirjataan lainausmerkeissä “hauskat hetket”.

Ensimmäisessä “osassa” napataan kuva päiväyksellä 7.9.2005.


Sarjan avaava kuva on luonnollisesti ensimmäinen kuva ko. talosta. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo kylmä syksy oli aika kauheaa aikaa aloittaa isoa urakkaa. Silloin pimeinä syysiltoina urakka tuntui useammin kuin kerran epätoivoiselta ja liian suurelta meille…

vuosipäivä, 2005->2007

Tänään on meidän hirsitalossa vuosipäivä. Remontti/rakentaminen alkoi tasan kaksi vuotta sitten 15.9.2005 avainten luovutuksella. Kirjoitin tänne remonttireiska -blogiimme tuolloin seuraavaa:

    Vähän kyllä jo rupeaa kauhistuttamaan – iso urakka meillä on edessä – niin iso ettei sitä oikein osaa tässä kohtaa vielä kuvitella.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin ollaan asiassa hieman viisaampia, mutta todetaanpa nyt vain mennyt kaksi vuotta kuvin ilman sen isompia sanoja.

työohjeita saunan tekoon

Onko edessä saunan purku, saunan pohjatyöt, saunan panelointi, kiukaan asennus, lauteiden asennus tai vanhan saunan ehostus. Tämä entry lähinnä itselleni muistiin. Ehkä jopa jollekin muullekin hyödyksi.

Meillä on edessä saunan panelointi ja lauteiden teko/kokoaminen tässä lähitulevaisuudessa. Aiheesta löytyi ihan hyödyllysiä työohje -videoita.