ensimmäiset löylyt

Pakko kirjata muistiin. Tänään, tuossa viiden aikaan, tuli uudessa saunassa otettua ihka ensimmäiset löylyt. Tuntui hyvältä, maistui hyvältä, kuulosti hyvältä, haisi hyvältä ja maistui mukavan kostealta.

Mikäs siinä, aivan mahtava paikka – ei me huonoa tehty. Oikeastaan tehtiin paras - tai siltä se nyt tuntui.

sauna valmis!

Eipä ollut tuota listaa aikoihin päivitetty, mutta hommat ovat siitä huolimatta nykineet eteenpäin.


mä en oo tässä ilman salamaa kuvaamisessa mikään osaaja, joten se näkyy sitten näissä kuvissa heikkona suorituksena

Eilen asensin viimeiset listat (ikkunalistat) saunaan ja sudin viimeiset vedot supi saunasuojaa. Myös kiuaskivet tuli eilen kuskattua sisälle, pestyä ja aseteltua kiukaaseen. Aika uskomatonta kyllä, mutta toimitetut 100 kiloa (5 x 20kg) kiuaskiviä oli juuri eikä melkein sopiva satsi. Yhtään enempää ei olisi sisään mahtunut eikä oikeastaan yhtään vähempääkään. Aivan nappi määrä siis.

Lopuksi vielä imuroin saunan lattiaa ja ihmettelin itsekseni, että tässäkö tämä nyt oli. Tänään tai huomenna kiuas käyntiin ja sitten se oliskin aina valmis! Ehkä huomenissa olisi sitten edessä ne ensilöylyt…

sauna löylykuntoon?!?

Aikataulussa ollaan, oltiin…Edit 7.12.2007 08:59 Tämän kirjoituksen/listan ylläpito/päivitys taitaa jäädä tähän. Eletään perjantaita ja viikkoa 49. Likipitäen ne mitä pitikin on tehty – osa jopa rutkasti etuajassa. Muutama lamppu vielä ostamatta ja asentamatta. Yksi kiintokaappi odottaa asennusta (tehdään nuo sähkökytkennät ensin) ja khh:ssa ja wc:ssä on vielä muutamat listat asentamatta. Anyway, ollaan tyytyväisiä ja hyvinkin jopa pysyttiin aikataulussa. Hjyvä!Sitä alkaa olla aika kypsä koko “vasaranheilutteluun”, joten motivaation kasvattamiseksi kirjaan itselleni löysänpuoleiset deadlinet uusien pesutilojen osalta.


Huom! Tämä kirjoitus kirjoitettu ensimmäisen kerran keskiviikkona 17.10.2007 10:40. Sen jälkeen kirjoitusta muokattu tehtyjen hommien osalta. Tehdyt/hankitut yliviivattu.


sähkönkulutus pompsahti

Meidän sähkönkulutus pompahti uusiin svääreihin marraskuun aikana. Marraskuun kulutus oli kunnioitettavat 2361 kWh [päiväsähkö 1508.7 + yösähkö 852.3]. Euroissa kuukausikulutuksemme oli likimain luokkaa 167 euroa. Aiemmin tilastointihistorian aikana vastaavaan kulutukseen ollaan ylletty vain kahdesti – talvikuukausina – tammikuussa 2007 ja helmikuussa 2007. Vuosi sitten marraskuussa 2006 kulutuksemme oli 1732.6 kWh.

Aina yllättävän piikin / nousun sattuessa tulee mietittyä syitä. Yksi syistä ehkä on lokakuun puolella kytketty lattialämmitys. Toinen kulutusta nostava tekijä on varmasti niinikään lokakuussa käyttöönotettu ratsastuskentän valaistus. Kuukauden keskilämpötiloista ei lisäkulutuseen syytä löydy millään – tänä vuonna marraskuu oli liki asteen tarkkuudella yhtä kylmä/lämmin kuin viime vuonna.

Lisää meidän sähkölukemista (ja vähän vedestäkin).

Mutta mutta, samaan aikaan muualla: Vihtorissakin seurataan silmä tarkkana talon kulutuksia. Puutalossa taas ollaan vaiheessa, joka ei ainakaan meillä ollut mitään mukavaa puuhaa…

hauskat hetket, osa 7

Tiedä sitten kuinka hauska hetki tämä oli? Ehkä enemmänkin iloinen asia! Tai ainakin odotettu!

Tuo ko. hetki oli vähintään samaa tasoa kuin “nyt” viime perjantaina

Kunnallista vettä meille alkoi virrata 25. tammikuuta 2006 kun vedetty vesiputki liitettiin mittariin ja talon vesiverkkoon.

kuvassa oikealla: 25.1.2006 kunnallista tekniikkaa kytkettynä!

milestone

On erilaisia tapoja viedä asioita tai projekteja eteenpäin. Yritysmaailmassa on yleistä, että esimerkiksi projekteissa on ns. milestoneja.

Milestone on “rajapyykki”, välietappi tai jotain sellaista. Milestone ei välttämättä ole mitään valmista tai konkreettista, välttämättä. Milestone on kuitenkin merkittävä sikäli, että ilman “välietappeja” projekti (lue resurssit, työvoima tai vastaava) ei jaksa maaliin asti. Milestone itsessään tai sen saavuttaminen antaa uskoa, että jotain on tehty oikein ja että eteenpäin mennään. Monesti liike on mielenterveyden kannalta oleellisempaa kuin suunta tai lopputulos.

Meidän talonrakennus- ja -laajennusprojektin “motivaattorit”, uskonluojat, milestonet (tai miksi niitä nyt halutaankin kutsua) on koottu nyt yhteen listaan. Listaan, josta pikavilkaisulla näkee merkittävät ja vähemmän merkittävät saavutuksemme.

[toim.huom. listaa päivitetään uusien rajapyykkien myötä]