elämä kallis – älvsbytalo halpa

Otsikon mukaisella lausahduksella päättää “The Tervalat” talonrakennusbudjettinsa. Itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta Älvsbytaloista, joten en osaa sanoa asiaan juuta taikka jaata.

Linkitin ko. sivuston ainoastaan siksi, että sivuilla on todella kattava kokoelma kuvia ko. talomallin pystytyksestä. Kahlasin kaikki kuvat läpi ja jo nyt olen paljon viisaampi mitä tulee Älsbytalopakettien pystytykseen. Mielenkiintoista. Oli eritysen jännää nähdä miten talotekniset ratkaisut on toteutettu moisessa “rakennuskulttuurissa”.

Makuja on monia ja toisille tämä/tuo sopii paremmin kuin toisille. Minä en kuitenkaan moista tekisi/valitsisi, vaikka vaivattomalta ja suhteellisen järkevältä kustannukselta näyttääkin.

Niin, ja se sivusto siis on osoitteessa http://tervala.fi/.

viemärin poistoputki jäässä?

Pjukuliut mikä keli. On tuo tallin viemärin poistoputken pää jäässä vaikka ulkona on vain muutama hassu pakkasaste. Eipä ole aiemmin vastaavaa ongelmaa ollut, vaikka onhan niitä -30 kelejäkin ollut. No, kerta se on ensimmäinen… Lieneeko lumeton tilanne ja ojien viime kesän perkaaminen syynä (ennen kun putken pää ollut tuolla kasvillisuuden seassa “piilossa”).

Taitaa olla kuuma suolavesi ainoa lääke tuohon, ja se sitten kestää ennen kuin kaivaa itsensä läpi jään – hitaasti siis mutta varmasti, joku sanoisi. Pitäisköhän sinne vetää lämpökaapeli jatkossa, hmmm?

yksi syksy takana

Kentän käyttökokemuksia:

Kumirouhe sekottui hyvin nopeasti kivituhkan ja hiekan joukkoon ja pinnasta tuli pitävä, mutta joustava. Ensimmäisinä viikkoina muodostui helpolla uria, joten haravoin lähes päivittäin urat umpeen. (onneksi kenttä on pieni)

Ensimmäisiä kertoja ratsastaessa kenttä (22×40) tuntui todella pieneltä, kun viimeiset vuodet olin ratsastanut naapurin 60×30 m kentällä. Hyvin nopeasti kokoon tottui ja oppipa sitä taas tekemään 10 metrin voltinkin. Esteitäkin on hypätty, joskin silloin saa käyttää jonkin verran mielikuvitusta esteiden sijoitteluun. Kentällä on pääsääntöisesti 1-2 ratsukkoa kerrallaan, “pahimmillaan” neljä.

KHH:n kattolistat

Aika usein käy niin, että kun talossa on lopputarkastus pidetty niin vasarat jää nurkkiin pölyttymään. Meilläkin on vietetty leppoisia hetkiä sohvan pohjalla sitten 20.joulukuuta pidetyn lopputarkastuksen. Ja täytyypi sanoa, että ei se sohvaperunan elo sittenkään niin epämiellyttävää ole.

Eilen kuitenkin päätin, että on pakko pikkuhiljaa ryhdistäytyä. Tänään sitten tein pienen pienen ryhtiliikkeen ja ahkeroin [melkeen tunnin heh]. Kodinhoitohuoneen kattolistat on nyt siellä missä pitääkin eikä vaan nipussa makkarin lattialla.

asuinrakentamisen volyymi supistui/supistuu…

2.tammikuuta päivitetyissä tilastokeskuksen tiedoissa uudisrakentaminen kasvoi Suomessa lokakuussa reilut 12 prosenttia, mutta asuinrakentamisen volyymi supistui nelisen prosenttia.

    Rivi- ja kerrostalojen rakentamisen volyymit supistuivat edelleen ja lokakuussa jatkui myös omakotitalojen volyymin väheneminen.

Kuvassa [tilastokeskus] näkyy asuinrakentamisen suunta sinisellä käyrällä.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi kuvaajassa 2005=100, vuosimuutos %. Tuohon peilaamalla esimerksi loppuvuodesta 2007 mentiin jopa alle vuoden 2005 tason asuinrakentamisen osalta. Ja tämähän ei tarkoita muuta kuin taantumaa asuntolainamarkkinoille mikä taas heijastuu asuntokauppoihin – myyntiajat pitenee, pyynnit laskevat jne…

Parhaillaan rakentaville ja vuoden 2008 aikana aloittaville uudisrakentajille asia ei välttämättä ole niin huono. Itse asiassa nämä herrat tai rouvat ovat mielestäni paremmassa asemassa kuin me ja muut parin edellisen vuoden aikaiset rakentajat/rakennuttajat. Ylikuumentuneet rakennusmarkkinat rauhoittuvat edes jossain määrin, mikä varmasti tuo hintoihin enemmän järkeä ja asiakaspalveluun lisäarvoa.

ostovoima hiipuu

TS uutisoi tänään: Polttoaineiden ja sähkön hinnat syövät kansalaisten ostovoimaa.

Tämä vaikuttaa varmasti myös rakennusalaan. Ainakin moni lämmitysratkaisuja suunnitteleva varmasti pohtii öljylämmityksen kohonneita kustannuksia tai sähkönhinnan jatkuvaa nousua.

    Keskimääräisen autoilijan polttoainelasku nousee veronkorotusten myötä vuodessa noin 60 euroa.

Meillä polttoainelasku nousee varmasti keskimääräistä autoilijaa enemmän. Entä paljonko kohonneet polttoainekustannukset vaikuttavat rakennusalan kuljetuksiin ja toimituksiin – jostainhan ne kohonneet kulut on otettava, joten miksei kuluttajilta… Ja inflaatio senkun kiihtyy!