Kolmas maalikerros yläkerran lattiaan

Maalasin tänään kolmannen kerran yläkerran lattian. Ja maalauksen lopetettuani kirosin valon keksijän. Pimeässä tuo näyttää ihan hyvältä, valossa en ole ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen… Mrrr…

Taisi olla viimeinen kerta kun maalaan vesiohenteisella betoluxilla – yhtikäs mitään… Tuntuu ettei tuo vesiohenteinen ole yhtä peittävää kun vastaava “lakkabensiinillä” ohennettava.

No, joka tapauksessa ohessa kuva maalipurkista jos sitä tietoa nyt joskus kaipaa. Maali siis: Tikkurila Betolux Akva [vesiohenteinen], ja väri valkoinen.

Yläkerran lattiaan lisää maalia

Ollaan nyt vedelty kaksi kerrosta Tikkurilan vesiohenteista betolux [valkoinen] -maalia yläkerran lattiaan. Eikä näytä riittävän. Kolmas kerta on vielä sudittava. Ensimmäinen kerros muuten maalattiin jo huhtikuun alussa, joten meillä ei siis ole mikään kiirus yläkerran kanssa…

Piha elää

Nyt tuntuu, että tämä on isompi juttu kuin makkarin tapetit. Jännittää – lopputulosta enemmän muiden (=tekijän) reaktiot. ;)


kuvassa päivän saalista asetellaan lopulliseen “sijoituspaikalle”

Viherkasveja takapihalle

Käytiin tänään ohimennen Viherlassilassa ja mukaan tarttui puoli peräkärryllistä viherkasveja, joiden yhdenkään nimeä minä en tiedä.  8-) Nuo on [ ikävä kyllä ] vasta alkua meidän takapihan kukkamaille. Emäntä osaisi kertoa aiheesta ja suunnitelmista paremmin, minä tyydyn tässä viherrakentamisprojektissa vaan suuriin linjoihin ja maansiirtoon…

Avant kaivuri 210

Kuten tullut jo kerrottua, meillä kävi pihasuunnittelija tontilla heinäkuun alussa. Pari päivää sitten saatiin alustavat kuvat “uudesta” pihasta. Sen verran iso piha ja isot muutokset, että hommaa riittää nyt ja tulevaisuudessa. Kävin eilen emäntää auttamassa yhden kukkamaan osalta. Aikani pistolapiolla nurmikkoa rikoin ja totesin: Raskasta ja tylsää. Ja edistyykin hitaasti.

Ihmettelin siinä sitten tovin nojaten pistolapioon ja totesin ääneen: Ostan kaivurin, miksi kiusata vanhaa kroppaa ja tehdä näitä hommia käsin kun koneetkin on keksitty. Eihän sitä tyrääkään enää itselle halua.

Tänään sitten soitin ja tilasin/ostin meidän Avantiin sopivan Kaivuri 210:n. Nyt odottelen toimitusta tontille ja sitten pistetään piha sekaisin…