Maalämpöputkeen vaaditaan jatkossa lupa

Maalämpöputken asennus omalle tontille muuttuu ensi vuonna luvanvaraiseksi. Ympäristöministeriössä valmistellaan asiaa koskevaa asetusmuutosta.

Just. Mitähän keksivät seuraavaksi omakotiasujien iloksi?

Nykytilanne vaihtelee kunnittain. Osa kunnista vaatii asennus- tai toimenpideluvan, osa vaatii ilmoituksen ja osa ei mitään, kuvailee hallitussihteeri Kirsi Martinkauppi. Lämpökaivoa varten porataan jopa 200 metriä syvä reikä maaperään. Martinkaupin mukaan pulmia esiintyy esimerkiksi silloin, kun poraus menee vinoon ja päätyy naapurin puolelle. Myös poraaminen pohjavesialueella tai maanalaisen asemakaavan alueella muodostaa riskin.

Lämpökaivo-oppaassa maalämmön rakentajalle suositellaan toimenpideluvan hakemista. Ensi vuonna suositus muuttuu määräykseksi. Luvanvaraisiksi muuttuvat myös pinnalle asennettavat lämmönkeruuputkistot.

Paskalaki saamassa jatkoaikaa

Paskalaki on saamassa kahden vuoden jatkoajan, jos ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk) esitys menee läpi. Esityksen mukaan uudistusten takaraja olisi vuoden 2015 loppu, ja yli 68-vuotiaat on tarkoitus vapauttaa velvoitteista kokonaan ympäristönsuojelulain muutoksella.

Keskustan Jarmo Korhosella on asiasta selkeä mielipide:

Remonttireiska juniors

Olen välillä ollut vähän huolissani, että miten nämä meidän projektit saadaan päätökseen kun hommat tuntuvat vaan kestävän ja kestävän. Mutta turhaa kai tässä on panikoida. Remonttireiska -projektien jatkuvuus on kyllä taattu, sillä jälkipolvi opiskelee jo kovaa vauhtia perustyövälineiden käyttöä.

Pojista on muuten omat aihealueensa tällä sitellä:

No, nuoremmalla juniorilla ei vielä kovin monesta projektista kokemusta, mutta kyllä se tuosta pikkuhiljaa…

Yli viisi vuotta sitten

Kaikki alkoi reilu viisi vuotta sitten kun saatiin avaimet käteen. Näkymä oli aika lailla kuvan mukainen. Sen jälkeen onkin tapahtunut sitten aika paljon.

Merkittävimmät merkkipaalut lienevät kuitenkin nuoremman isännän ja nuorimman isännän tulo taloon. Lisäksi laajennusta on tehty, hevostallia rempattu. Ikimuistoisia hetkiä kuvin voi kurkata hauskat hetket kuvasarjassa.

Remonttireiskan etusivulla on komeillut vuoden jos toisenkin teksti:

EtusivullaRemppa#2 alkoi 16.9.2005 ja on kestänyt nyt jo ihan liian kauan… Valmista saisi tulla viidessä vuodessa [16.9.2010], joten pikkuhiljaa paniikki alkaa lisääntyä…

Niinpä se 16.9. tuli ja meni – valmista ei meillä vielä ole. Yläkerrassa riittää puuhaa ja taitaa keittiössäkin olla vielä vähän viimeistelmistä. Mutta keittiön viimeistely jää varmasti tekemättä – taitaa remontti siellä alkaa ennenkuin valmista saadaan, onhan se jo liki viisi vuotta vanha…

Äänenvaimennin

Asennettiin perjantaina vielä yksi äänenvaimennin ilmastointiin konehuoneessa. Pitäisi tuntua heti nykyisessä poikien makuuhuoneessa – siis hiljaisuutena.

On se jännää miten yksi pätkä putkea nielee moisen kohinan…