Piha on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin vihreä. Tänään kuvaa meidän pihalta ensimmäisen lumipyryn jälkeen. Illalla lienee edessä taas lumihommia…

Syksyllä elokuussa piha näytti enemmän houkuttelevalta – ainakin minulle.

Piha on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin vihreä. Tänään kuvaa meidän pihalta ensimmäisen lumipyryn jälkeen. Illalla lienee edessä taas lumihommia…

Syksyllä elokuussa piha näytti enemmän houkuttelevalta – ainakin minulle.

Sattumalta eksyin netissä Kaupunkilehti Aamusetin sivuille ja löysin uutisen otsikolla “Remppahuijarin uhri heikoilla“.
Ehkä asiaa oli vähän väritetty – tai näin ainakin haluan uskoa – mutta on remonttialan meno näköjään aika hurjaa…
Jos remontintekijä on kadonnut, eikä vastaa esimerkiksi yhteydenottopyyntöihin, niin sellaisessa tilanteessa on valitettavan vähän tehtävissä. Jos kyseessä on selvä huijaus, niin silloin kannattaa ottaa yhteyttä poliisiin, mutta silloinkin huijarin kiinnisaaminen voi olla vaikeaa, kertoo valtakunnallisen kuluttajaneuvonnan kuluttajaoikeusneuvoja Terhi Toivanen.
Remonttiasiat ovat yksi yleisimmistä syistä ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Vuosittain remontointiin liittyviä yhteydenottoja tulee valtakunnallisesti yli 3 000. Määrä on ollut pienessä kasvussa viime vuodet. Suurin osa yhteydenottajista kuitenkin kysyy vain neuvoa.
Vakuutusyhtiö Ifin tilastojen mukaan astianpesukonevuodot aiheuttavat keskimäärin 4500 euron kustannukset, mutta pahimmillaan summa voi nousta kymmeniin tuhansiin euroihin.
Vuodon mahdollisuus kannattaa pitää mielessä, jos omistat astianpesukoneen. Hanki vuotokaukalo, sulje hana kun et käytä konetta ja pysy kotona astioiden pesun aikana, niin todennäköisyys vakavaan vesivahinkoon pienenee oleellisesti, kiinteistövakuuttamisen asiantuntija Anssi Varpe neuvoo vakuutusyhtiön tiedotteessa.
kirjoittaa Ilta-Sanomat ja jatkaa
Keittiön allaskaapissa olevia astianpesukoneen letkuja ja liitoksia kannattaa pitää silmällä.
Täydessä allaskaapissa pesukoneen letkut voivat jäädä puristuksiin tai taittua. Tällöin on vaara, että liitokset löystyvät ja tuloksena on poistoletkun rikkoutuminen tai liitoksista alkava vuoto. Tarkasta säännöllisesti, että letkut pysyvät suorassa eikä niihin kohdistu ulkopuolista painetta.
Meille hankittiin vesivuotoalusta/vuotokaukalo reilu pari vuotta sitten, eikä maksanut paljon…
Järjestyksessään viidestoista lietetyhjennys suoritettiin meillä lauantaina 11.2.2012. Säkki liki täynnä eikä hajonnut, joten siisti urakka tällä kertaa

Talouselämä kirjoittaa raflaavasti otsikolla “Omakotirakentaja, taidat olla kohta Suomen pahin talousrikollinen”. Kirjoituksen tärkein sanoma lienee
Harmaa talous pantava kuriin myös omakotitalotyömailla.
Lue lisää Talouselämästä, jonka jutun otsikointi kieltämättä aika hurjaa…
Kirjataanpas itselle muistiin. Vaihdoin 27. tammikuuta 2012 kentän valojen molemmat lamput. Nyt pimahtaneet lamput asennettiin ja otettiin käyttöön 10. lokakuuta 2007. Lamput kestivät siis neljä vuotta ja kolme kuukautta – yhteensä siis noin. 51 kk.
Samalla kaavalla laskien seuraava lamppujen vaihto olisi keväällä 2016. Pitäisköhän laittaa oikein kalenteriin muistutus 8)
