Nurmikkoa pois terassin tieltä

Vajaa viikon vatsataudin jälkeen selviydyin taas ulos ja aloittelin nurmikon poistamisen tulevan terassin tieltä.

Meidän Avantin ainoa heikkous on se, että ei ole toista Avantia. Nimittäin maata tulee niin nopeasti, että toisella vehkeellä pitäisi koko ajan olla kuljettamassa maata pois. No, onnistuuhan tuo samallakin, mutta on vähän hitaampaa. Ja toisaalta, mihin tässä on kiirus, näinkin tulee aika vaivatta ja nopeasti maatyöt tehtyä.

Ja kuten kuvasta näkyy, vasta pieni osa nurmea ja humusta poistettu, joten maatyöt jatkuvat varmasti tänään ja huomenna riippuen miten sää ja pojat antavat myöden…

Uusien kukkapenkkien perustamista

Kaivelin kaivurilla päivä pari sitten vähän lisää tilaa kukkapenkeille. Oikeastaan otettiin vain nurmikkoa ja humusmultaa pois. Tilalle sitten hevosenlantaa, hiekkaa ja multaa.


Kaivon ympäriltä otettiin vain isoin kasa pois. Tuohon tullee kukkamaata kaivon ympäri pihasuunnitelman mukaan.


Ojan reunalle on tarkoitus perustaa koko matkalle kukkamaata, mutta nyt perustetaan vain yksi osa – noin 10 neliötä – jotta poikien keinupaikkaa ei vielä viedä. Reunalle laitetaan estämään mullan valuminen ojaan pieni tuki/aita. Saisi peittyä eikä tarvitse jäädä näkyviin.

Katso lisää meidän kuvia aiheella viherrakentaminen.

Kanto pois vaikka väkisin

Taisteltiin eilen kanto pois pihamaalta terassin tieltä. Eikä lähtenyt ihan niin helposti kuin aluksi ajattelin. Piukassa oli, mutta Avant ja Stihl -moottorisaha tekivät meikäläisen kanssa aikansa yhteistyötä ja niinpä kanto juurineen saatiin ylös.

Lisäjännitystä operaatioon tuli juurakon joukosta löytyneellä tallin sähköjohdolla (syöttö 3x16A) – onneksi säilyi kaapeli ehjänä eikä katkottu vahingossa tai edes tahallaan…

kanto voittaja
Kuvassa oikealla nuorempi isäntä kannon päällä voittajana!

Terassin rakennusohjeita

Olen tässä muutamat päivät kahlannut nettiä ja koettanut löytää hyviä rakennusohjeita terassille. No, hyviä ja hyviä, mutta keräsin nyt tähän yhteen muutamat mielestäni hyvät ohjeet. Ainoastaan harmittaa se, että missään ei ole kunnolla kerrottu terassin perustamisesta ja erilaisten perustamistapojen hyvistä ja huonoista puolista.