Puunpoltto vaarantaa terveytesi – vuosittain jopa 400 kuolemaa

THL:n tutkimuksen mukaan puiden polttaminen aiheuttaa vuosittain jopa 400 kuolemaa. Talojen ja/tai saunojen lämmittäminen puilla saattaa omakoti- ja rivitaloalueen asukkaat suureen hengenvaaraan. Pahin tilanne on tiiviisti rakennetuilla kaupunkialueilla.

Meillä kyllä on olemassa teknologiaa, jolla puuta pystytään polttamaan vähäpäästöisesti. Kaupunkialueella pelletti on ainoa riittävän vähäpäästöinen puuenergian lähde, mutta sekin pitää osata polttaa oikein.

Pahimpia ilman pilaajia ovat kuulemma vanhanaikaiset, klapeilla lämmitettävät kattilat, joissa ei ole vesivaraajaa. Myös vanhat varaamattomat takat tuottavat vaarallisen paljon pienhiukkasia.

Vaarallisen puunpoltosta tekee se tosiasia, että jopa 70 prosenttia poltosta aiheutuvista pienhiukkasista kulkeutuu takaisin sisälle.

Puiden poltto haja-asutusalueilla on kuitenkin perusteltua ja kannatettavaa, mutta alueilla, joissa toimii kaukolämpö, tulisijojen käyttäminen kodeissa on turhaa.

Lue lisää IltaSanomista. Lue myös polta puita oikein.

Älyboxi kertoo enemmän sähkönkulutuksesta

Meille asennettiin Fortumin älyboxi toukokuussa 2013. Älyboxin luvattiin kertovan sähkönkulutuksesta enemmän ja ohjaavan ihmisiä “säästämään” sähköä. No, mitä olemme oppineet reilun puolen vuoden älyboxi -asumisen jälkeen?

Meidän asumis- ja/tai sähkön kulutuskäyttäytyminen ei ole boxin ansiosta tai takia muuttunut yhtään. Ainakaan vielä. Edelleen meille sitä reaaliaikaisinta (näkyvintä) sähkönkulutustietoa antaa Wattson, joka tuli meidän taloon joulukuussa 2008.

Painajaisvuokralainen

Asuntosijoittamisessa on aina omat riskinsä. Viime vuoden lopussa kirjoitin kuinka riskiä voi yrittää pienentää. Ilta Sanomat kirjoittaa tänään kuinka Jyväskylässä nuorehko vuokralainen on osoittautunut huijariksi ja tehnyt vuokraemännän asuntosijoittamisesta painajaisen. Vuokratappioiden lisäksi vuokraemäntä joutuu maksamaan vuokralaisen asunnolle aiheuttamien tuhojen korjaukset. Vuokra-aikana asunnosta oli hajotettu ilmeisesti kirveellä kaksi sisäovea, yksi ikkuna ja kaksi komeron ovea.

Lue lisää IltaSanomat ja painajaisvuokralainen tuhosi kirveellä seiniä ja ikkunoita Jyväskylässä.

Remonttireiska -sivuston vuosi 2013 lukuina

Pikainen katsaus menneeseen remppavuoteen 2013 näin lyhyesti lukujen kera.

  • Remonttireiskassa julkaistiin yhteensä 168 kirjoitusta vuonna 2013 [vuonna 2012 165].
  • Keskimäärin siis sivustolla julkaistiin 14 uutta kirjoitusta joka kuukausi.
  • Keskimäärin yhdessä kirjoituksessa oli 1181 merkkiä [vuonna 2012 1220].
  • Eniten kirjoituksia remonttireiskaan kirjoitettiin heinäkuussa, yhteensä 23 kpl.
  • Kommentteja (ei sisällä foorumia eikä vieraskirjaa) sivuille jätettiin vuoden aikana yhteensä 172 [vuonna 2012 142].
  • Luetuin kirjoitus/sivu oli Terassin rakennusohjeita.
  • Lukijoita aikavälillä 01.01. – 31.12.2013 oli seuraavasti:
    • 114 915 eri ihmistä/kävijää (unique visitors) [vuonna 2012 vastaava luku oli 82 436]. Päivää kohden se teki 315 eri ihmistä/kävijää per päivä.
    • Eniten kävijöitä oli sunnuntaina 5. toukokuuta.
    • Koko vuoden aikana keskimäärin remonttireiska -sivuilla kävi 315 eri ihmistä joka päivä [vuonna 2012 lukema oli 226 eri ihmistä joka päivä].
  • Vuoden 2013 loppuessa sivustolla yhteensä 1893 ja kommentteja sivulle jätetty kaikkiaan 1111 kpl (poislukien foorumi ja vieraskirja).

Vierailuja ja lukijakäyttäytymistä mittaa Google Analytics. Lue myös vuosi 2012 lukuina.