Katemulta käynnistää kevään

Näemme, että katemullan levittäminen tulee jokakeväiseksi toimenpiteeksi myös suomalaisiin pihoihin. Ero siisteydessä ja kasvuun lähdössä on huomattava, ja samalla katemullan alle jääneet edellisvuotiset lehdet ja varret saadaan ravinteeksi uudelle kasvulle”, toteaa Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio.

Ammattilaiset ovat jo pitkään hyödyntäneet katemultaa istutusalueiden hoidossa.

Avant 420

Tehtiin videokameroilla kokeiluja ja saatiin aikaiseksi aika säälittävä Avant -video. Mutta siitä huolimatta työkoneena Avant on mitä mainioin. Avantista voit lukea lisää kategorialla Avant.

YouTube Preview Image

Terassi puhtaaksi painepesurilla

Painepesurilla terassi puhtaaksi nopeasti. Painepesurien käyttökohteista terassit ja patiot ovat uusin aluevaltaus. Ulkoterassien pesua helpottavia, painepesuriin liitettäviä laiteita on tarjolla lähes jokaisella painepesurimerkillä.

Viikonloppuna päätin testata paljun terassin pesemistä painepesurilla – ilman minkäänlaisia lisälaitteita. Saas nähdä nyt sitten millaista tuhoa sain aikaiseksi. Metsän reunassa oleva terassi kerää vuodessa aikamoisen “vihreän sammalpeitteen”.

Ja nyt kun pesu on tehty ensimmäisen kerran. Seuraavan testin suoritan samaisella pesurilla, mutta terassipesuun tarkoitetun lisälaitteen kanssa: Pintapesuri / terassipesuri Stihl. Siitä sitten enemmän seuraavassa jaksossa…

Suomalaiset pakkaantuminen pienehköihin asuntoihin jatkuu

Suomalaiset pakkaantuvat pienehköihin asuntoihin kasvukeskuksiin, joissa on tarjolla työtä ja opiskelupaikkoja. Syrjäseudun ihmiset asuvat entistä väljemmin väestökadon takia. Tutkijan mukaan pääkaupunkiseudulla asuntopula on ratkaistava ennen kuin asuntojen kokoa voidaan kasvattaa.

Asumisväljyyden kehityksessä on tuntuvia eroja nopean kaupungistumisen takia. Helsinkiläiskodeissa on nyt asuintilaa henkeä kohden vain 3,6 neliömetriä enemmän kuin 1980-luvun lopussa, kertoo Tilastokeskus. Samassa ajassa Etelä-Savossa enonkoskelaiset ovat saaneet peräti 17,8 lisäneliötä per henkilö.

Onko Enonkoskelle siis rakennettu iso liuta suurikokoisia omakotitaloja? Valitettavasti tilastoissa näkyvät lisäneliöt selittyvät pitkälti muuttotappiolla. Töitä on liian vähän.

Tienkunnostusta Avantilla

Toinen pääsiäispäivä uhrattiin osaksi oman pihatien kunnostukselle. Avantilla (kaivurilla) ensi penkereet pois ja ylimääräinen maa-aines muualle (Avant+kauha -yhdistelmällä). Hyvä tuli ja todistetusti toimii Avant tässäkin. Kuvista nyt paljon selvää saa, mutta tarkoitus tietysti on, että jatkossa sadevesi pääsisi valumaan tieltä ojaan eikä reunoilla penkereitä estämässä veden valumista ojaan.

Ennen ja jälkeen.

Kanalan lämmityskulut talvi 2014-2015

Tee se itse -taloautomaation ansiosta meidän kanala lämpesi menneen talven tarkasti ja sähköä tuhlaamatta. Automaation ansiosta sähkökulutus on myös äärimmäisen helppo laskea. Jokainen lämmityskerta kestoineen löytyy automaation lokista.

Lämmityksen ohjaus oli yksinkertainen: Matalalämpöpaneeli kytkettiin päälle kun kanalan lämpömittarin lukema oli pienempi tai yhtä suuri kuin 3.5 astetta. Vastaavasti lämmitys sammutettiin kun kanalan lämpömittarin lukema oli suurempi tai yhtä suuri kuin 3.7 astetta. Kanalan lämpömittarin lukemaa luettiin kolme kertaa tunnissa ja matalalämpöpaneeli kytkettiin päälle tai pois neljä kertaa tunnissa riippuen lämpötilasta.

kanala_lammitys_tapahtumat
Kuva: Matalalämpöpaneelin “triggerit” ja toimenpiteet riippuen 3.kanala lämpömittarista