Meidän kesän 2018 lattiamaalaus -projektissa päästiin vaiheeseen lattian hionta.
eteinen/kuisti, keittiö, olohuone
Kesän toinen isompi projekti -lattin maalaus – alkoi
Aloiteltiin viikonloppuna kesän toista isompaa projektia – lattian maalausprojektia. Taustana sen verran, että meidän lattiaa tehtiin loppuvuodesta 2006 (keittiön lattia toki vuotta aiemmin syksyllä 2005) ja silloin pintakäsittelyksi valittiin Osmo Color -puuvaha.
Nyt rouvalla oli sitten tullut mitta täyteen kuluneen lattian kanssa ja siihen piti saada uutta pintaa, tällä kertaa maalia.
Ja kuten kuvista näkee, puuvaha oli paikoin kulunut jo kokonaan pois, esim. kulkureiteiltä jne.
julkisivu, terassi
Sisäänkäynnin portaat öljytty
hevostalli, lvi
Juoma-automaattien asennus
Osa meidän hevostallin juoma-automaateista oli rikki ja kovin kuluneita, kuten vasemmasta kuvasta näkyy. Uudet juoma-astiat (kuvassa oikealla) ovat nyt muovia ja joustavat mm. hevosten käsittelyssä.
hevostalli, kylpytynnyri, laskelmat/tilastot
Vedenkulutuksessa uusi ennätyslukema
Mennyt heinäkuu 2018 oli meidän tilalla vedenkulutuksen suhteen ennätyksellinen – vettä kului vielä enemmin kuin kuukautta aiemmin kesäkuussa.
Heinäkuussa vesimittarin mukaan kulutus oli 27 kuutiota. Päivää kohden 871 litraa. Kesäkuussa kulutus oli lähellä samaa; 26,1 kuutiota ja päivää kohden 870 litraa.
laskelmat/tilastot, taloautomaatio
Helleheinäkuu 2018
Mennyt heinäkuu 2018 oli miesmuistiin (ainakin tämän remppamiehen) lämpimin mitä ikinä ollut. Meidän taloautomaation viimeiset 30 vuorokautta -grafiikka näyttää, että meidän tilan pihalla, varjossa, ylitettiin helleraja [25 astetta] peräti 23 kertaa. Hurja 30 asteen raja ylitettiin seitsemän (7) kahdeksan (8) kertaa.

