Leikittiin nuoremman isännän kanssa vähän kuraleikkejä ja siinä sivussa tehtiin hevostallin pihaan ajatelluille valotolpille vähän tukevampaa tukijalkaa.
terassi
Terassin huollossa hyvä muistaa ruuvien kiristäminen
Terassin huolto on yleensä hyvä tehdä jo keväällä. Meillä se jäi tänä vuonna muiden kiireiden takia keväällä tekemättä, mutta nyt heinäkuussa lomaillessa aikaa löytyi. Pesu ja öljyäminen hoidettiin 7.7.2018 sekä se mikä yleensä ihmisiltä unohtuu – kansilautaruuvien kiristys – hoidettiin sitten päivää myöhemmin.
Lue myös Terassin keväthuolto
avant
Avant ensihuolto
kenttä
Juomapulloteline
hevostalli, tarhat
Hevosaitausta linnun silmin
Kuvasin viime perjantaina 13. heinäkuuta ensimmäistä kertaa tänä vuonna kuvauskopterilla meidän tallia. Nyt hyvä katsoa yleisilmettä kun putkiprojekti päätöksessä ja soraakin levitetty tonnikaupalla.
Alla ensimmäisenä hyvä yleiskuva, jossa näkyy putkiremontin tuoma lisätila keskellä kuvaa (pystysuunnassa) vasemmalle puolelle kenttää ja tarhoja. Lisäksi vasemmalla alakulmassa uusitut tarhat, joita piti pienentää ympäristöviranomaisten pyynnöstä hevostallien vesiensuojelun parantamiseksi (tästä kirjoitellaan ehkä myöhemmin lisää).
piha
Pihaa ja puutarhaa linnun silmin
Lensin eilen pitkästä aikaa, itse asiassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna
meidän kuvauskopterilla. Kaivoin vanhoja kuvauskopterikuvia vuodelta 2015 ja pistin ne tähän eilisten kuvien rinnalle – hauska vertailla miten pihapiiri muuttunut kolmessa vuodessa.
Alla ensin kuvia vuodelta 2015 (28.toukokuuta) ja perässä suurinpiirtein samalta alueelta kuvaa eiliseltä (13.7.2018).
28.5.2015

