Putkiprojektissa viimeistelyt menossa, osa 2

Tänään jatkoin tallipihan viimeistelyä avantin ohjaimissa. Kaivurilla ratsastuskentän reunasta multa yms. pois ja tasoitusta. Siihen sitten päälle kangasta ja soraa… Kenttä kasvaa tässä samalla pituutta metrin verran projektin edetessä.

3.7.2018 klo 10.40

Kuvassa alla keskellä vesiputkea (salaojaputkenpätkän sisällä), johon tulee kesäkausiksi vesipiste.

Soratarhoissa tuli valmista

Saatiin soratarhat vihdoin maanantaina 25. kesäkuuta 2018 sen verran valmiiksi, että hevoset uskaltaa päästää sinne.

Hieman loppui sora kesken edellisestä kuormasta, joten jouduttiin tilaamaan uutta. Näillä pitäisi sitten pärjätä. Vielä on tälle kesälle yhden ojanylityksen teko ja tallin pihamaan/kulkureittien viimeistelyä…

Hevosaitaus uusiksi: Hake VEKS ja soraa tilalle

24.6.2018

Alla kuvaa samasta kohdasta / tarhasta 5. syyskuuta 2015, jolloin lisättiin haketarhaan uutta haketta… Haketarha pysyy muuten suht’ hyvänä sellaiset kolme vuotta ja sitten sitä on taas pakko korjailla. Ei siis ihan ideaalisin ratkaisu hevostarhan pohjaksi, paitsi tietysti silloin jos ja kun hevosenomistajalla on pohjaton kukkaro.

5.9.2015

Tuota haketarhaa muuten korjattiin myös heinäkuussa 2013. Ja myös lokakuussa 2011. Ensimmäisiä askelia meidän hevoset otti tuossa haketarhassa 19. kesäkuuta 2008 – eli aika tasan kymmennen vuotta sitten.

Alla muutama kuva samasta tarhasta vuosien varrelta.