Juliana kasvihuone

.

Syksyn 2012 aikana pystytimme Juliana Premium (12,1 m² 4mm turvalasilla) kasvihuoneen pihallemme. Asennus tehtiin perustuksia myöden alusta loppuun itse.

Runkoasennus oli paikoin aika raskas – tai ei raskas vaan haasteellinen – johtuen isoista (pitkistä ja huojuvista) osista. Yksin seinien ja katon kokoaminen oli paikoin haastavaa. Toisaalta asennus oli selkeä, suoraviivainen ja helppo hyvillä ohjeilla. Ehkä eniten asennuksen “hankaluuteen” vaikutti vuodenaika. Sateinen syksy savipellolla ei ehkä ole otollisin ja mielekkäin aika ja tapa tehdä kasvihuonetta.

Pystytysvaiheessa päällimmäisenä hankitusta kasvihuoneesta jäi mieleen laadukas tuote. Kaikesta huomasi, että ollaan valittu hyvä – siis laadukas – kasvihuone. Asennuksessa kaikki meni hyvin ja osat sopivat juuri eikä melkein kohdilleen. Mitään ei puuttunut ja ohjeita seuraamalla asennus sujui ilman ongelmia.

Perustus

Perustuksen teko on kasvihuoneen pystytyksen ensimmäinen – ellei jopa tärkein – vaihe. Vaihtoehtoja on muutamia. Tekemällä itse esimerkiksi harkoista kantavan sokkelin tai vaikka pilareiden päälle kestopuusta runkoa. Me teimme perustuksen kuitenkin mallistosta löytyvällä valmistajan tarjoamalla valmis terässokkelilla, joka lienee helpoin ja nopein tapa tehdä Juliana-kasvihuoneen perustus.

Kuvassa alla oikealla meidän perustusratkaisu ja vasemmalla vaihtoehtoinen harkkoperustus.

Meidän projekti alkoi kuitenkin talosta vedettävän sähkön kaivamisella kasvihuoneeseen. Täytyyhän nyt kasvihuoneessa sähköt olla, jotta mahdollisesti pimeällä saa valoa ja kevättalvella lämpöä jos oikein harrastukseen hurahtaa. Maakaapeli kaivettiin reilun metrin syvyyteen.
Sähkömaakaapelin asennuksen jälkeen päästiin kasvihuoneen perustusten tekoon.

Juliana perustus sisältää kaikki tarvittavat osat huoneen kiinnitystä varten ja maa-ankkurit. Perustuksen korkeus on 12 cm, mikä osaltaan lisää kasvihuoneen tilavuutta. Valmis metalliperustus kiinnitetään valamalla maa-ankkurit esimerkiksi tarkoitusta varten maahan upotettuihin muoviputkiin tai vastaavaan.

Me käytimme talonrakennuksesta yli jääneitä 160mm ilmastointiputkia (kuva alla). Valmistajan suositus oli kaivaa maa-ankkurit maahan n. 80 cm syvyyteen. Me kaivoimme jokaisen noin 150 cm syvyyteen. Pitäisi pysyä paikoillaan.

Valussa oli mukana myös perheen nuorempi ja nuorin isäntä – ja homma sujui vauhdilla. Ja miksei olisi sujunut, kyllähän nuo nykynuoret kurahommista tykkää!

Perustuksen jälkeen maa tasattiin (tarvittaessa maata poistettiin) ja pohjalle asennettiin suodatinkangas, soraa, routaeristys ja kasvihuoneen lattiaksi isoa 435x435x50 betonilaattaa. Kasvihuoneen toinen laita jää “auki” kasvualustaksi monivuotisille.

Meidän kasvihuoneen jälleenmyyjän perustusohje (pdf -tiedosto).

Rungon pystytys

Jälleenmyyjän mukaan rungon pystytys vaatiin noin kaksi miestyöpäivää. Kasvihuoneeseen on myös saatavana pystytyspalvelu jos ei halua itse lähteä kasvihuonettaan kokoamaan. Juliana-kasvihuoneen mukana tuli täydellinen kokoamisohje yksityiskohtaisine kuvineen mikä helpottaa omatoimista pystyttämistä.

Kokoaminen on helpointa aloittaa sivuseinistä, jotka ovat helpommat koota. Seinät on hyvä koota toisaalla (ja ehkä yhdistääkin) ja siirtää valmiina perustuksen päälle.

Kuvassa yläpuolella koottavana päätyseinä (ovellinen) ja alapuolella kuvassa kasvihuoneen sivuseinät koottuina.

Kootut seinät yhdistetään kulmista toisiinsa. Jälleenmyyjä suosittelee kokoamista muualla tasaisella alustalla, me kokosimme kasvihuoneen suoraan perustusten päällä/päälle.

Seinien jälkeen vuorossa oli harja- ja kattoprofiilit (kuvassa alla).

Lasien asennus

Rungon jälkeen edessä oli ikkunoiden asennus, mutta se vaatii tuuletonta ja kuivaa säätä. Tuulessa lasit saattavat livetä käsistä ja pudota ja sateessa taas asennussilikooni ei tartu kuten pitäisi. Sikikoonin suositusasennuslämpötila on +5 – +25 astetta.

Meillä sää kuitenkin esti ikkuna-asennukset syksyllä. Alkoi “sadekausi” eikä kuivaa ja kaunista päivää tullut sitten millään. Ja kun vesisade lakkasi alkoikin jo lumisateet. :)


Kuvat otettu vasemmalla 5. lokakuuta ja oikealla 26. lokakuuta.

Ennen lasien asentamista puhdistetaan runko ja varmistetaan, että runko on suorassa. Sääennustuksiakin kannattaa kurkata – tuuleton ja saateeton päivä helpottaa työtä kummasti.

Lasien asennus kannattaa aloittaa tuuletusluukuista ja ovesta, joihin lasit/silikoonit kiinnitetään ennen paikoilleen asentamista. Oven ja tuuletusikkunoiden jälkeen asennetaan lasit järjestyksessä katto, päädyt ja sivut.

Keväällä 2013 pääsiäisen aikaan innostuimme meidän kasvihuoneen lasien asennuksesta. Homma jäi pahasti kesken syksyllä ja nyt haluttiin saattaa työ päätökseen ennen kevään sulamisvesiä.

Maaliskuun lopussa kevätpäivät olivat auringon lämmittäminä jo sopivan lämpimiä silikoonillekin. Eikä tuuli tai vesisade haitannut työtä. Lunta kyllä riitti, mutta sen ei annettu haitata työtä.

Lasiasennuksessa ehkä työläin osa oli katon tuuletusikkunoiden kokoaminen ja asennus.

Siinä lasien ääressä meni mukavasti pari pääsiäispyhää. Asennuksesta kirjoitin kattavamminkin blogipostauksessa kasvihuoneen lasien asennus.

Kasvihuoneen asennuksessa tarvittavat työkalut

Vesivaaka, kiinto-/hylsyavain 10 mm, ruuvimeisseli, ristipääruuvimeisseli tai porakone ja tähtipää koko BZ2, öljyä tai astianpesuainetta ovien ruuvien kiristämisen helpottamiseksi, silikonipuristin, asetonia tai vastaavaa puhdistukseen.

Asennusohjeita

Jälleenmyyjän rungon asennusohje (pdf -tiedosto).
Jälleenmyyjän liukuoven kiinnitys -ohje.
Jälleenmyyjän lasien kiinnitys -ohje.
Jälleenmyyjän automaattiavaajien asennus -ohje.

Lue myös

Meidän Juliana -kasvihuoneen elinkaarta / käytössä

Meillä on ollut kasvihuone käytössä nyt 11 vuotta, 8 kuukautta, 3 viikkoa, 0 päivää . Alla lueteltuna kaikki asennus- ja korjaustyöt yms. joita on tehty kasvihuoneelle/huoneessa sen lyhyen käyttöhistorian aikana.

22.08.2012 päätettiin hankkia kasvihuone, mutta miettimistä kasvihuoneen hankinnassa riitti
09.09.2012 aloiteltiin kasvihuoneen rakentamista maakaapeliasennuksella
16.09.2012 kaivettiin kasvihuoneen anturat
17.09.2012 anturat valettu
26.09.2012 kasvihuoneen lattian pohjat tehty
04.10.2012 kasvihuoneen runko kasassa
31.03.2013 kasvihuoneen lasit asennettu
03.05.2013 kasvihuoneeseen manuaalinen tuuletusikkuna-avaaja
05.05.2013 loput kolme tuuletusikkunoiden automaattiavaajaa asennettu, samalla asennettiin seinille parit hyllyt
12.05.2013 salaojat asennettu
26.07.2013 kasvihuoneen maatyöt tehty
11.08.2013 kasvihuoneen sähköt kytketty
18.08.2013 liuskekivipolku kasvihuoneelle valmis
27.08.2013 kasvihuoneen edustalle liuskekivet

Mainokset, yhteistyö ja rahoitus

Olemme omarahoitteisia eikä toimintaamme tue ulkopuolinen taho. Mielipiteemme ei siis ole ostettu. Rahaa emme kirjoittelusta saa.

Mutta kiinnostaako yhteistyö tästä huolimatta tai juuri siksi – lue lisää sivustostamme tai ota yhteyttä.

Keskustele / kysy / kommentoi

Keskustele, kysy tai kommentoi kasvihuoneen omalla foorumilla. Tai jätä kommentti tälle sivulle alla.

ps. Päivitän tätä sivua kun seuraavaksi jotain meidän Juliana -kasvihuoneelle joudun tekemään.

.

[kuvat: kolme ylintä Juliana.fi, loput remonttireiska]

päivitti tomi @ 13.6.2014


(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)

8 kommenttia kirjoitukseen “Juliana kasvihuone

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *