Lantala

Hevostallin lantalan / turvelan rakentaminen

Kesään 2007 ajoittuivat tallimme suuret rakennusprojektit eli lantala/turvela sekä ratsastuskenttä. Etsin itse tietoa internetistä enkä sitä löytänyt. Jospa näistä sivuista olisi joskus hyötyä joillekin. Painotan, että sivuilla kerron kuinka olemme itse toimineet muutaman rakennusalan asiantuntijatutun neuvoin. En siis vastaa ohjeiden oikeaoppisuudesta!

Nykyaikaisen lantalan vaatimuksista voit lukea esimerkiksi täältä.

Budjettimme ei anna periksi palkata rakennuttajaa, ja koska jonkin verran rakennuskokemusta löytyy, päätimme lähteä itse toteuttamaan projektia, Sulkuihin on merkitty tuntimäärät, jotka meiltä on hommaan kulunut, tuntimäärä vastaa pääsääntöisesti kahden ihmisen työpanosta. (Allekirjoittanut on ainakin nojannut lapioon)

Alkujärjestelyihin kului kuukauden verran ja useita tunteja netissä ja puhelimessa…

  1. Aluksi otin selvää millainen lantalan tulee olla.
  2. Sen jälkeen otin selvää miten se kuuluu rakentaa. (Ja tässäpä oli maallikolle hommaa!!!). Isäntä piirsi lopulta itse rakennekuvat, joiden pohjalta tehtiin mm. materiaalihankinnat.
  3. Seuraavaksi päätimme minkä kokoinen lantalasta tulisi. Lantalamme pohjapinta-ala on 5 x 7 metriä. Viereen tulee turvevarasto, jonka mitat ovat 4 x 7 metriä.
  4. Sen jälkeen listasimme ja laskimme tarkkaan tarvittavien materiaalien määrät ja pyysimme tarjouksia kolmesta eri rautakaupasta päätyen tietysti halvimpaan. Lantalaamme tarvitaan: kalliomursketta 0-32, suodatinkangasta, salaojaputkea, styroksia, rautaverkkoa, betonia, valuharkkoja ja sementtiä, pilarikenkiä, lautaa, pattinkia ja puutavaraa laudoitukseen.
  5. Jossain vaiheessa soitin toki kuntamme rakennusvalvojalle, jonka mukaan lantala ei tarvitse rakennuslupaa, jos sen reunat ovat suhteellisen matalat. Huom, asumme haja-asutusalueella.

Tavaroiden saavuttua pihaan alkoi projekti. Sitä ennen olimme joutuneet purkamaan vanhan lantalan seinän, sekä hevosten putkiaitauksen ja rakentamaan toisaalle shetlanninponin kestävän kesäaitauksen. (13 h)

Aluksi mittasimme tarkkaan lantalan paikan ja merkitsimme sen puutapein (1h) Seuraavaksi kaivurikuljettaja tuli kuorimaan pintamullan eli humuksen pois. Laserilla katsottiin tässä vaiheessa maan kaltevuus.(1h) Sen jälkeen levitimme suodatinkankaat, jotka pitää levittää metri reunoista kyseisen alueen yli sekä myöskin kahden kankaan yhtymäkohdassa metrin päällekäin.(2h) Koska oli tuulinen sää, ja meidän oli levitettävä kankaat jo illalla odottamaan sorakuljettajaa, tuhraantui aikaa melko paljon kun piti roudata kiviä/hiekkaa kankaiden reunaan painoiksi.

Seuraavana päivänä saapui sora ja kaivuriyrittäjä kävi levittämässä sen. (1h) Pienen hienosäätötasoittelun jälkeen sora jyrättiin tiiviiksi täryttimellä, jonka saimme lainaksi, mutta näitä vuokraa myös esim. Ramirent. (2h)

Alkoi perustuksen laudoituksen teko eli seuraavat vaiheet:

  1. Lekalla maahan hakattiin pattinkitelineet (1h) joiden varaan kiinnitettiin
  2. Ohjauslangat(2 h). Tämä lankojen virittäminen ja siihen liittyvät (tarkat !) mittaustoimenpiteet menivät allekirjoittaneelta aivan yli hilseen, jonka vuoksi en kykene ko. työvaiheita selittämäänkään. Maallikon kannattanee harkita ammattilaisen palkkaamista perustuksen laudoituksen tekoon. :-)
  3. Valmistettiin laudoitukseen tarvittavat laudat (=kaksi lautaa yhteen) ja hakattiin lekalla pystypuut, joiden varaan laudoitukset laitettiin ja myös kiinni naulattiin. Tukipuita laitettiin sinne tänne, jotta laudoitus ei petä betonin painosta. (8h)


“pattinkitelineet” ohjauslankoja varten


laudoitus


laudoitus ja tukipuut

Laudoitus on valmis.

Seuraava vaihe oli kammottavin. Soraa osoittautui olevan paikka paikoin liikaa, jotta joka puolelle tulisi saman paksuinen betonikakku. Niinpä mittasimme laudoituksen varaan kiristetystä narusta pohjan korkeuden ja siitä missä oli ylimääräistä soraa, piti sitä pois lapioitavan. No lepotaukoineen päivän urakkahan tämä oli, mutta mahtavat rakot siitä seurasi. (8h) Tasaisen pohjan päälle oli helppo asetelle styroksia. Styroksin laittoa (=routaeristys) harkitsimme, koska se ei aivan välttämätöntä ole kun lanta toimii routaeristeenä. Päädyimme sen kuitenkin laittamaan. Styroksit vielä kiinnitettiin tiiviisti toisiinsa uretaanilla. (1,5 h)

Styroksien päälle kannettiin rautaverkot, jotka aseteltiin noin viiden sentin korkeuteen raudoituskorokkeiden avulla. Viimeiseksi rautaverkot kiinnitettiin toisiinsa rautalangalla sitoen (2h)

Tämän jälkeen tapahtui valu. “Perinteisesti” valu on tehty sekoittamalla myllyssä betonia, hiekkaa ja vettä. Meidän 40 litran myllyllä olisi tarvittu 170 myllyllistä. Tähän lapiointirumbaan emme ryhtyneet, vaan tilasimme paikalle betoniauton. Se pumppasi betonin paikoilleen, jonka jälkeen alkoi 2h kestänyt tasoitus.


Betonikakun tasoittamista – oikeasti kivaa!

Betoni ei saa kuivua liian nopeasti, joten seuraavina päivinä valutettiin kaivon tyhjenemisen uhalla satoja litroja vettä tuulessa ja helteessä kuivuvaan betonikakkuun :-)

Seuraavaksi valuharkkojen kuljetus paikasta A paikkaan B. (Olisi ehkä kannattanut pyytää toimitus pääkallopaikan välittömään läheisyyteen!!) Kottikärryt osoittautuivat kestämättömäksi ratkaisuksi isojen ja painavien harkkojen kuljetukseen. Onneksi olimme juuri saaneet nokkakärryt, joiden kanssa saatiin kuljetettua viisi harkkoa kerrallaan ja homma kohtuullisessa ajassa (3h) ohi.

Valuharkkojen ensimmäisen kerroksen pinoaminen tuotti haastetta ja vei aikaa 6 tuntia. Muuraamalla kun piti saada ensimmäinen kerros vatupassiin. Se ei siis onnistunut käden käänteessä, koska meidän lantalamme on pohjasta vino eli viettää takareunaan (tarkoituksellisesti). Seuraavien kerrosten pinoaminen ja raudoitus vei 3 tuntia. Pinoamisen jälkeen harkkojen sisään menee betonia, tilattiin jälleen betoniauto. Samalla kerralla betonista tehtiin myös “lastausalue” lantalan eteen.

Lantalaosio on nyt valmis. Turvepuolelle käytimme edullisempia, mutta ei niin kestäviä kevytsoraharkkoja. (turvelaa ei tyhjennetä kaivinkoneella) Ne täytyi kylläkin muurata, ja 12 tuntia kestäneen muurausoperaation aikana isäntä ehti muutamaan kertaan katua, ettei tullut valinneeksi valuharkkoja tällekin puolelle.

Harkkokerroksen päälimmäiseksi asetettiin pilarikengät, joiden varaan laudoitus asennetaan. Harkkoihin oli jokaiseen porattava reiät, valuharkkoihin pilarikenkien laittaminen oli huomattavasti helpompi operaatio. Tunti tuhraantui kyllä tähänkin.


Valuharkot pinottu, kevytsoraharkkojen muuraus

Tämän jälkeen sai laudoituksen purkaa (2h) ja lantala on aavistuksen siistimmän näköinen hökötys.

Seuraavaksi tapahtui slammaus eli seinien pinnoitus betonilla. Tähän työvaiheeseen kului aikaa 6 tuntia. Ei kai olisi kauhean välttämätön vaihe ollut, mutta tehtiin kuitenkin.

Valonheittimet talliin ja pihalle

Roudankestävyyttä parannettiin vielä reunustamalla lantala styroksilla (2h.) Tämän päälle levitettiin hieman hiekkaa sekä sen jälkeen lantaa maisemoitiin maa-aineksella.


Styroksit levitetty routasuojaksi

Kesän ehdittyä jo ehtoopuolelle pääsimme lantalan seinien kimppuun. Betonin joukkoon muurattujen pilarikenkíen varaan asetettiin tolpat joiden varaan taas rakennettiin seinien runko. Aikaa naulaamiseen ja naputtamiseen meni kaiken kaikkiaan noin 10 tuntia.


Painekyllästetysta pattingista rakennettu runko

Seuraavaksi kiinnitimme kierrätysmateriaalia olevat rimat kiinni runkoon [kuvassa alla]. Aikaa kului 6 tuntia (talon edellinen asukas on hamstrannut ko. rimoja jostain ja ne ovat maanneet talon takana siistissä pinossa käyttämättä vuosia).

Viimeiseksi runkoon kiinnitetään sisäpuolele niin ikään kierrätysmateriaalia olevat kattopellit. Lantalan ympärystä maisemoidaan eli kiveä vasten kaivinkoneella tasoitetaan maata ja lantala on valmis!!!!

Aikaa kului 100 työtuntia mestarilta (työpäivinä [7.5h] noin 13,3 päivää) ja noin 60h (työpäivinä noin 8 päivää) apupojalta.

Rahaa paloi: No, palataan siihen myöhemmin (jahka laskut on lajiteltu)…


Toistaiseksi valmista lantalaa syyskuun loppupuolella

Tulevaisuudessa ajatuksissa on kattaa ainakin turvelan puoli, joten ehkä tämäkin tarina saa vielä jatkoa…

Lue lisää (mm. rakennekuva)

Lisää lantalamme vaiheista voit lukea blogimaisesti aiheella hevostalli, lantala.

Tomi löysi lantalan rakennekuvan sattumalta paljon (siis paljon) myöhemmin. Rakennekuva kuvattu kameralla ja sitä voi ihailla täällä.

Lantalan viereen rakennettuun turvelaan tehtiin kesällä 2009 “helposti” purettava katos. Lue lisää aiheella turvekatos.

Käytetyt materiaalit

  • 37 tonnia mursketta 0-32
  • 175 neliötä suodatinkangasta
  • aika kasa lautaa ja pattinkia (uusiokäytetty edellisestä projektista)
  • n.500 kg harkkolaasti 100/500
  • 8 pkt styrox 50mm routa 120RR (1×1,2m 10kpl/pkt)
  • 7 kpl teräsverkko 6mm 150×150 (2350×5000 36kg/kpl)
  • n.80 kpl betoniraudoitustuki 45/50
  • 73 kpl leca-harkko uh-125
  • 5 kpl leca-harkko uh-100
  • 33 kpl harjateräs 10mm 6m (0,62kg/m)
  • raudoituslankaa
  • 130 kpl valuharkko lujabetoni vh 150mm (600x150x200)
  • 6,5 m3 valmisbetoni K30#16S2
  • 1,5 m3 valmisbetoni K30#8S3
  • 80 kg kuivabetoni
  • 450 kg hiekkaa
  • uusiokäytetty puuritilöitä
  • uusiokäytetty kattopeltejä (8kpl 5,1×1,15m)
  • 15 kpl pilarikenkää 75×50
  • 17,5 m painekyllästetty pilari 75×75
  • 49,5 m painekyllästetty pattinki 50×100
  • lukuisa määrä nauloja/ruuveja…

Lantalan kustannukset (lantala/turvela 9×7 metriä)

  • murske 0-32 400 eur
  • suodatinkangas 85 eur
  • betoni 950 eur
  • styrox routa 300 eur
  • teräsverkko, harjateräs yms. 350 eur
  • valuharkot, kevytsoraharkot, laastit yms. 370 eur
  • painekyllästetty puutavara, pilarikengät yms. 200 eur

Tarvikekustannukset yht. n. 2655 eur
Maansiirtotyöt n. 150 eur

Mainokset, yhteistyö ja rahoitus

Olemme omarahoitteisia eikä toimintaamme tue ulkopuolinen taho. Mielipiteemme ei siis ole ostettu. Rahaa emme kirjoittelusta saa.

Mutta kiinnostaako yhteistyö tästä huolimatta tai juuri siksi – lue lisää sivustostamme tai ota yhteyttä.

päivitti minttu @ 27.1.2017

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)

1 kommentti kirjoitukseen “Lantala

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *