
Sain eilen päätökseen tämän keväisen terassihuollon. Homma alkoi pesulla (joka tehtiin kahdesti). Nuorempi isäntä oli innolla auttamassa uudella Stihlin pintapesurilla.

Painepesurilla terassi puhtaaksi nopeasti. Painepesurien käyttökohteista terassit ja patiot ovat uusin aluevaltaus. Ulkoterassien pesua helpottavia, painepesuriin liitettäviä laiteita on tarjolla lähes jokaisella painepesurimerkillä. Viikonloppuna päätin testata paljun terassin pesemistä painepesurilla – ilman minkäänlaisia lisälaitteita. Saas nähdä nyt sitten millaista tuhoa…

Kevät saa aikaan liikettä myös remonttireiska -sitellä. Esimerkiksi huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana päivittäin sivujen katseluja sivustolla on 37 prosenttia enemmän kuin tammi- helmikuussa. Ja kevään merkit on luettavissa myös suosituimmassa sisällössä. Huhtikuun alussa luetuimpia ovat olleet: Terassin rakennusohjeita Leikkimökki…