
Tasan 20 vuotta sitten saatiin avaimet käteen meidän hirsitaloon. Juhlapäivä ja merkkipäivä siis!
Ennaltaehkäisy on kiinteistön ylläpidossa kaikkein tärkein toimi. Kosteusvauriot ja esimerkiksi putkistojen jäätyminen on estettävissä ennakoinnilla ja oikeilla toimilla. Vastuullinen omistaja seuraa kiinteistönsä veden ja sähkön kulutusta sekä putkistojen kuntoa ja huomaa ajoissa muutokset. Viisi vinkkiä omakotiasujille:
Hiiret ovat löytäneet jostain syystä vuosien tauon jälkeen meidän taloon ja yläkertaan. Siellä oli syöty vaatehuoneessa poikien suklaajoulukalenterit. Ja siitähän vasta riemu repesi! Piti sitten heti seuraavana päivänä vierailla paikallisessa K-Raudassa ja Hong Kong -tavaratalossa ostoksilla… Meillä on ollut talon…
Kaikki alkoi reilu viisi vuotta sitten kun saatiin avaimet käteen. Näkymä oli aika lailla kuvan mukainen. Sen jälkeen onkin tapahtunut sitten aika paljon. Merkittävimmät merkkipaalut lienevät kuitenkin nuoremman isännän ja nuorimman isännän tulo taloon. Lisäksi laajennusta on tehty, hevostallia rempattu.…