Äitienpäivänä 2011 asennettu etusisäänkäynnin kiveys oli yhdestä kohdasta “vajonnut” kuopaksi sen verran, että sateella käytävälle muodostui komia lammikko. Eilen vihdoin sain sen verran aikaiseksi, että kaivoin kivet ylös ja lisäsin hiekkaa kiveyksen alle. Tasoitus, kivien ladonta takaisin paikoilleen ja saumoihin…
piha
Tee Se Itse: Aarrearkku
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Kukkamaiden perustamista
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Puuhasteltiin viikonloppuna mm. uusien kukkamaiden kimpussa. Lähinnä keskityttiin maan perusparantamiseen. Savimaasta pyritään tekemään kasveille otollista kasvualustaa. Savi kaivetaan ylös, hajoitetaan ja joukkoon sekoitetaan isolla kädellä hiekkaa, soraa, hevosenlantaa ja multaa. Sitten aina välillä sopivassa välissä sekoitetaan…
Kaivaa kaivaa
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Puutarhapolkua liuskekivistä
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Eilen ja tänään puuhastelin kiviainesten parissa. Aika urakka ja osa polusta tuli tehtyä kahteenkin kertaan kun korkeuseromuutokset ei ensimmäisen kerran jälkeen miellyttäneet. No, nyt näyttää kohtalaisen komealta ja kulkeminen sujuu. Alla kuvaa kasvihuoneelle vievästä polusta. Vasemmalle vievä kiveys vie tulevalle…
Kirsikkapuu yms
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi tänään käytiin viherostoksilla… Mukaan tuli kirsikkapuu ja peräkärryllinen erilaisia (älkää kysykö mitä) kukkia/kasveja. Niitä sitten tänään heti istuteltiin kaivurilla jne… Nyt kun puut ja pensaat on istutettu etualalle niin taas jatketaan kivetyksen kanssa. Tätä kun meillä tehdään…
"Grillialueen" kiveys alkaa olla valmis
kirjoittaja Tomi • • 3 kommenttia
Kukkapenkkien keskelle suunniteltu grillausalue alkaa olla kiveyksen osalta valmis. Tänään aamupäivällä päästiin siis tähän. Jatketaan…
Tee Se Itse: Kukkapöytä
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Nuorempi isäntä halusi tehdä äidilleen kukkapöydän kasvihuoneeseen kun nykyinen viritelmä näyttää niin surkealta. Kuvassa myös nuorin isäntä lähinnä rakennusvalvojan roolissa. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin lupautua pojalle avuksi. Ensin kartoitettiin puutavaravarastosta mahdollisia meteriaaleja ja sitten pistettiin printteri laulaa ja…
Kiveysalue kukkamaiden keskelle
kirjoittaja Tomi • • 2 kommenttia
Eilenkin yritin taas ansiotöiden jälkeen helteessä huhkia. Oli se hankalaa ja alkoi heikottaa helteessä. No, jos tänään olisi parempi keli kivihommille.
Polkua kasvihuoneeseen
kirjoittaja Tomi • • 1 kommentti
Aloittelin eilen meidän uusinta kiveys -projektia. Liuskekivistä on tarkoitus tehdä polkua ja grillialuetta meidän “uudelle” pihamaalle. Ei saisi valittaa kun on kesä ja lämmintä, mutta tällä hetkellä vallitseva helleaalto hidastaa kuitenkin aika paljon kivihommia. Kivet jo sinällään riittävän raskaita ilman…