Kyllä!
hirsitalo
kohti hetkellistä yksiötä
kirjoittaja Tomi • • Kommentointi suljettu.
Asiat etenee ja aikataulut tarkentuu. 8/ Tänään sovin sähkärin kanssa, että tulevat ensi tiistaina vetämään sähköt laajennuksen puolelle. Täytyy siis toivoa, että maanantaina on jo lattiaa ja seinää purettu niin, että miehillä on tiistaina jotain tekemistä. Tekemistähän riittää ja “ajastuksen”…
eilen oltiin taas hämärähommissa
kirjoittaja Tomi • • Kommentointi suljettu.
Tuli tänään räpsittyä kakkoskameralla muutama kuva meidän kuravellipihasta. Piha ei ihan ole edustuskunnossa. Lokakuun alusta asti silloin tällöin tehdyt myllerrykset pihalla eri kokoisilla koneilla on tehnyt tehtävänsä. Eilen illalla hämärässä saatiin hommat tältä vuodelta päätökseen: Kaikki kuopat/putket on nyt peitetty…
mielenkiintoiset ajat edessä
kirjoittaja Tomi • • Kommentointi suljettu.
Seuraavat kaksi- kolme viikkoa elämme mielenkiintoisia aikoja. Maanantaina kirjoittelin kuinka vaikeaa tähän vuodenaikaan on saada apureita remonttiin. Olin jo tämän vuoden osalta luopunut “olohuone remonttiin” ajatuksesta, kunnes eilen yllättäen yksi soitetuista soitti takaisin ja kyseli meidän tilannetta – heillä olisikin…
rakentaminen lienee suosittua
kirjoittaja Tomi • • 2 kommenttia
Jestas, taidan olla väärällä alalla! Soitin seitsemän timpuria läpi ja kyselin, että oliskos sitä aikaa pikkuprojektille. Kaikilla sama vastaus, ennen joulua ei ehdi – reilu puolet sanoi, että aikaisintaan helmikuussa kerkeää. Ihmekös tuo sitten, että rakennusalalla on hinnat nousussa –…
kaksi pumppua ja painesäiliö
kirjoittaja Tomi • • Kommentointi suljettu.
Liki vuosi sitten viimeksi tapeltiin vesipumpun kanssa ja tänään (taas) vaihteeksi tuhresin tovin tallissa pumpun parissa. Nyt oli paineet hukassa painesäiliöstä ja jotain piti tehdä. Tähän entryyn piti kirjata muistiin vähintään linkkinä netistä löytyvät ohjeet painesäiliön asennukseen tai paineistukseen, mutta…
monsuunikausi
kirjoittaja Tomi • • Kommentointi suljettu.
Isyysloma alkoi lähes samaan aikaan kun meille tänne Suomeen iski tämä monsuunikausi. Ei kiva ollenkaan, pihalla kastuu tukka ja sukat – oli saappaat tai sadetakki. Viime viikonloppuna siirreltiin meillä hiekkaa/soraa viimeistä kertaa ennen talvea – jälki pihalla on nyt suorastaan…
putsille sähköä ja soralle kyytiä
kirjoittaja Tomi • • Kommentointi suljettu.
Elokuussa tilattu ja syyskuussa tontille ilmaantunut WehoPuts heräsi tänään hetkeksi henkiin, kun sähköt kytkettiin. Mitäs muuta, no hullun touhut eli pihatyöt jatkuu: Sepeliä leviteltiin jo eilen Pahulan kanssa [iso kiitos taas vaan] ja tänään mm. tasoittelin yssissee (ei edes eilen…
Paimion harmaa 8-16mm
kirjoittaja Tomi • • Kommentointi suljettu.
Eilen pimeässä illassa kävi kaivuri kauhalla pöyrimässä pihalla ja siirteli siinä vajaassa vartissa tuollaiset 13 kuutiota (~20tonnia) soraa/sepeliä talon reunustoille kasoihin. Siinä sitä taas riittää lapiolla ja haravalla levittämistä isännällä tulevina iltoina/viikkoina. Tuo siis on tarkoitus levitellä tuohon sokkelin reunaan…
hullun touhua
kirjoittaja Tomi • • 1 kommentti
Huoh, olen tässä viimeisten viikkojen aikana alkanut kallistua sellaiseen näkemykseen, että tämä rakentaminen on silkkaa hullun touhua. Ainakin meidän projektissa. Ja ainakin, kun toinen meistä on niin yltiöoptimistinen/hullunrohkea/uuttera jne, että tekijöiden puutteessa, ryhtyy itse tekemään. Soitellen sotaan ja siperia opettaa……