
Kun joku on syytä olla suora ja nätti niin…
Vaihdoin viikonloppuna yhden meidän kasvihuoneen automaattiavaajan uuteen. Vanha ei enää auennut, ilmeisesti sylinteristä kaasut menneet… Edellisen kerran uusin avaajia viime kesänä. Eli taitaa nuo alkuperäiset olla elinkaarensa päässä – avaajat hankittiin vuonna 2012 kasvihuoneen hankinnan yhteydessä.
Keittiöremonttia aloiteltiin syyskuussa 2005 – kuvia lähtötilanteesta – ja viimeisiä listoja asentelin keittiöön vielä heinäkuussa 2013. Mutta eihän ne viimeisiä viimeistelyjä ollut… Syyskuussa 2023 vihdoin jatkettiin – Uutta hyllyä keittiöön. Ja nyt jo helmikuussa 2024 vihdoin viimeistelin kulmausta viimeisillä listoilla.
Kirjoitin viime viikolla aiheesta ja nyt Ilta-Sanomat kirjoittaa: Kumpi tuli halvemmaksi, pörssisähkö vai määräaikainen sopimus? Katso laskelmat. Itse tulin meidän osalta lopputulokseen, että kiinteä sähkösopimus oli meille viime vuonna edullisempi. Ilta-Sanomat tulee toisenlaiseen lopputulokseen – pörssisähkö olisi tullut viime vuonna…