hirsitalo

Luminen joulu 2012

Tänä vuonna saamme nauttia joulua runsaiden lumikinosten keskellä. Mahtavaa. Meidän keskeneräinen kasvihuone kesti alkutalven lumimyrskyt ja on edelleen pystyssä – ja lumen vallassa. Mutta ei haittaa sillä tänään on talven pimein päivä ja siitähän se sitten lähtee päivä pitenemään kohti…

Katto maalattu

maalari

Eilen illalla sain vihdoin päätökseen yläkerran makuhuoneen katon. Maalipinta näyttää aika tasaiselta ja nätiltä. Edellisen maalaamisen jälkeen ostetusta kolmen litran maalipönikästä en saanut kulutettua nyt kuin ehkä 1/4 osan. Mitähän tolla lopulla maalaisi?

Maalari maalaa taloa

maalari

Aloiteltiin joulukuu kepeästi lauantaina yläkerrassa maalaamalla yläkerran viimeistä ei-valkoista-kattoa. Maalinahan on Tikkurilan panelikatto valkoinen. Toinen kerros vielä ja sitten päästään lattian kimppuun…

Lämpölava kannattaa perustaa syksyllä

Kirjoittelin keväällä kuinka teimme omaan käyttöön kasvilavan. Nyt marraskuussa on paras aika perustaa tulevan kevään kasvilava. Etenkin lämpölava tulisi perustaa jo nyt. Lämpölavan perustaminen syksyllä Kaiva ennen ruotimista lavakehikkoa suurempi kuoppa. Peitä pohja oljilla tai lehdillä. Sekoita keväällä joukkoon palamatonta…

Vinkkejä lastenhuoneeseen

pojat_joulu2009

Nyt kun on taas makuuhuoneen pintaremontti ajankohtainen niin voisi hakea remonttiin fiilistä vaikka Oikotie.fi:n asuntokuume -blogista. Jo tovi sitten bongasin mielenkiintoisen kokoelman kuvia erilaisista ja mielenkiintoisista lastenhuoneista. Oi voi jos tuollaisia saisi ja itsekin olisi vielä lapsi! Inspiraatiota noista ainakin…

Katto paneloitu

17082009866

Yläkerran makuuhuoneesta oli osa katosta purettu syyskuussa 2005 kun talon kuntoa katsastettiin. Tänään tuli sitten uudet kattopanelit sahattua mittaan ja asennettua paikoilleen. Seuraavaksi jatkamme – mutta yhtä verkkaiseen tahtiin – maalaamalla kattoa. Ja katon väri pitäisi olla sama mitä toisessa…

Yläkerran makuhuoneen siivous

Päätin tänään aloittaa yläkerran makuhuoneen siivouksen (tai siis tyhjennyksen), jotta pääsen tekemään remonttimme viimeisen vaiheessa olevan linnakkeen valmiiksi. Ohessa pari kuvaa tänään siivouksen keskeltä. Edellisen kerran vasaraa yläkerrassa taisin heilutella joulukuussa 2010. Syyskuussa 2005 otetuissa kuvissa näkyy yläkerran makuuhuonetta tyhjänä…