hirsitalo

Uusi sivu: Kasvihuone

Tein meidän Juliana -kasvihuoneelle uuden oman sivun kovaa kyytiä saapuvan kevään/kesän kunniaksi. Saa nähdä tulisiko tuosta sivusta sivustomme uusi hitti kevään ja kesän kuluessa. Ajankohta ainakin aiheelle lienee otollinen. Nyt meidän luetuin -titteliä (viimeisen vuoden aikana luetuin) pitää hallussaan blogipostauksien…

Piha nyt ja vuosi, kaksi, sitten

Vanhoja kuvia selatessa huomasin, että tänä vuonna kevät (ainakin lumen määrää pihalla vertaillessa) on noin kuukauden myöhässä. Vuonna 2012 ja 2011 vastaava lumimäärä oli maaliskuun puolivälissä, jolloin alkoi myös nyt havaittavissa oleva lumien sulaminen. Katso kuvat alla ja vertaile. Viherrakentaminen…

Pitkä on ollut tämä talvi

Sitkeessä tuntuu olevan talvi tänä vuonna. Ensilumi satoi meillä maahan jo lokakuussa ja vielä ei ole merkkejäkään siitä, että lumi lähtisi… ensilumi satoi maahan 25.10.2012 kuvattu 8.4.2013 Eli tätä vauhtia tulee tänä talvena kuudes luminen kuukausi täyteen. Se on aika…

Kasvihuoneen lasien asennus

Pääsiäisenä asennettiin meidän Juliana -kasvihuoneeseen lasit. Runkohan kasattiin jo syksyllä ja lasit jäi odottamaan lokakuussa “kuivempia” kelejä kun sadekausi silloin yllätti asentajan… Lisähaastetta lasien asennukseen myöhästyneen kevään johdosta toi lasipakkaus, jossa kaikki asennettavat lasit olivat jäässä ja kiinni kuljetuspakkauksessa ja…

Kasvihuoneen lasit jäässä

Tänään piti heti aamutuimaan aloitella kasvihuoneen lasien asennusta, mutta eihän se niin vaan helposti onnistunutkaan. Talven pihalla olleet pakatut lasit olivat aika pahasti jäässä – paketin alareunassa oli parhaimmillaan melkein 10cm jäätä ja siellä seassa siis myös asennusta odottavat lasit.…

Kasvihuoneesta lunta pois

Tänään kolasin lunta pois kasvihuoneesta ja sen ympäriltä josko tuonne pääsisi laseja asentamaan. Kelihän on nyt mitä mukavin – aurinko paistaa ja on kuivaa. Aika kaivaminen tuossa kyllä oli – etenkin loput osat ja lasit jotka tuolla maassa lavakkojen päällä,…

Lisää lämmittämistä

WP_20130318_002

Uuden huoneen ja sen sisustamisen ja käyttöönoton jälkeen on selvää, että myös asunnon lämmityskulut tulevat aavistuksen nousemaan. Ennen “käyttämätön” huone oli talvikuukausina alemmillä lämpötiloilla (noin 12-16 astetta) ja nyt käytön myötä huonelämpötila tulee nostaa lähelle 20 astetta. Merkittävää muutosta tuskin…

Uusia kalusteita sisään

WP_20130318_002

Viikonloppuna tuli noudettua uusia kalusteita yläkerran makuuhuoneeseen ja samoilla höyryillä kannettiin ulos vanhat lastulevyhökötykset. Kokoamisleikin ja palapelien jälkeen huone on nyt enempi sävy-sävyä ja sen sotkeminen ja romuilla täyttäminen voi alkaa… Yläkerran huone tulee ainakin alkuun isännän ja vanhemman juniorin…

MH3 valmis

WP_20130318_002

Iiihanaa. Yläkerran makuuhuone on nyt valmis. Viimeisenä jumppana valokatkaisija ja pistorasiat vaihdettiin uusiin Jussi -sähkökalusteisiin. Sitten vaan imurointi ja sisustamaan.