hirsitalo

Kevään odotusta ja tuhkan levitystä

12090021

Talvi on ollut tänä vuonna Etelä-Suomessa lyhyt, mutta runsasluminen. Maaliskuu taittuu loppuun ja huhtikuu häämöttää nurkan takana – jo olisi aika kevään ja kukkaloiston vaikka talvesta ja lumesta tykätäänkin. Kukkamaiden lumenlähtöä voi koettaa jouduttaa tyhjentämällä kukkamaille takkaan talven aikana kertyneen…

Suurin osa lämmöstä karkaa katon kautta

happy

Otsikko ei liene uutinen tai uusi juttu kenellekään, mutta paljonko sitä voisi säästää, jos katolle lisäisi eristystä? Meillä puhallettiin villaa joulukuussa 2006 ja näin jälkeenpäin ajatellen sitä olisi voinut (ja pitänyt) puhaltaa kerralla vähän enemmänkin…

Lopputarkastus kymmenen vuotta sitten

17082009866

Meidän laajennuksen lopputarkastus pidettiin kymmenen vuotta sitten. Eilen, keskiviikkona 19.12.2007, meillä suoritettiin kunnan rakennustarkastajan toimesta laajennusosan lopputarkastus. Hyväksytysti. Päivä on siis virallisesti laajennuksemme valmistumispäivä. Aloituskokoushan pidettiin 20.4.2006. Aikaa projektille meni siis liki päivälleen vuosi ja kahdeksan kuukautta.

Sauna ollut käytössä kymmenen vuotta

huvila_huussi_sarjan_sauna

Meidän laajennuksen sisäsauna valmistui kymmenen vuotta sitten 6. joulukuuta 2007. Asensin viimeiset listat (ikkunalistat) saunaan ja sudin viimeiset vedot supi saunasuojaa. Myös kiuaskivet tuli eilen kuskattua sisälle, pestyä ja aseteltua kiukaaseen. Aika uskomatonta kyllä, mutta toimitetut 100 kiloa (5 x…

Vesimaksut Turun alueella

ei_koske_minua

Veden hinta vaihtelee pienelläkin alueella astuttaessa kuntarajojen yli. Turun seudulla korkeinta hintaa puhtaasta vedestä maksetaan Paraisilla (3,10€/kuutio). Halvinta vettä valutetaan Mynämäellä (1,26€/kuutio). Jos ja kun kiinteistö on kunnallisen jätevedenkäsittelyn piirisssä, joutuukin jo valutetusta vedestä maksamaan huomattavasti enemmän. Kalleinta vettä on…

Omakotitalon syyshuolto – viisi vinkkiä

katto

Ennaltaehkäisy on kiinteistön ylläpidossa kaikkein tärkein toimi. Kosteusvauriot ja esimerkiksi putkistojen jäätyminen on estettävissä ennakoinnilla ja oikeilla toimilla. Vastuullinen omistaja seuraa kiinteistönsä veden ja sähkön kulutusta sekä putkistojen kuntoa ja huomaa ajoissa muutokset. Viisi vinkkiä omakotiasujille: