
Meidän kesän 2018 lattiamaalaus -projektissa päästiin vaiheeseen lattian hionta.
Aloiteltiin viikonloppuna kesän toista isompaa projektia – lattian maalausprojektia. Taustana sen verran, että meidän lattiaa tehtiin loppuvuodesta 2006 (keittiön lattia toki vuotta aiemmin syksyllä 2005) ja silloin pintakäsittelyksi valittiin Osmo Color -puuvaha. Nyt rouvalla oli sitten tullut mitta täyteen kuluneen…
Lensin eilen pitkästä aikaa, itse asiassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna meidän kuvauskopterilla. Kaivoin vanhoja kuvauskopterikuvia vuodelta 2015 ja pistin ne tähän eilisten kuvien rinnalle – hauska vertailla miten pihapiiri muuttunut kolmessa vuodessa. Alla ensin kuvia vuodelta 2015 (28.toukokuuta) ja perässä…