
Eilen koettiin harvinaisia hetkiä kun aurinko pimeni hetkeksi. Ja pitihän se ikuistaa kun tuskin ihan heti vastaavaa koetaan.

Robottiruohonleikkurit tekevät tuloaan ja kasvattavat osuuttaan ruohonleikkureiden myynnistä. Tällä hetkellä noin kolme prosenttia myytävistä ruohonleikkureista on robotteja. Mutta onko robottiruohonleikkurista todellista hyötyä, vai onko se vain kallis ja turha investointi? Muutaman testin mukaan roboteista alkaa tosiaan olla iloa ja hyötyä…

Vuonna 2015 verotus rokottaa asumista viime vuotta enemmän. Sähkövero nousi 0,35 senttiä kilowattitunnilta. Öljy- ja kaukolämpöä käyttävät maksavat veronkorotuksen vuoksi noin 50 euroa aiempaa enemmän. Toisaalta sähkö ja öljy ovat tällä hetkellä halvempaa kuin aikoihin. Auto on useimmille omakotiasujille pakollinen.…

Vuodessa tehdään 5 900 rakennuspalon hälytystä, joista sähköpaloja on 2 500. Keskimäärin kymmenen ihmistä kuolee vuosittain sähköstä alkunsa saaneessa tulipalossa. Muista nämä kodin sähkölaitteita käyttäessäsi: Tarkista, että palovaroittimet toimivat. Suojaa liesi lapsilta ja lemmikeiltä. Älä käytä liettä, jos vireystilasi on…

Vuosi 2014 alkaa olla paketissa ja aika kohdistaa katseet vuoteen 2015 – mitähän remonttia sitten keksisi? Kuluneen vuoden isoin remppajuttu meillä oli julkisivuremontti, joka valmistui syyskuun puolivälissä (urakka alkoi toukokuun alussa ikkunoiden tilaamisella). Koko urakka oli sen verran iso, että…

Ilmatieteenlaitos varoittelee myrskystä. Saa nähdä koetaanko tällä viikolla sama mikä lähes tasan vuosi sitten, jolloin Seija -myrsky iski 12.12.2013 Etelä-Suomeen isolla voimalla. Tapaninpäivänä 2011 myrsky teki Seija -myrskyäkin enemmän tuhoja – puiden lisäksi tuhosi meidän marjasadon sulattaen molemmat pakastimet. Nyt…

Hiiret ovat löytäneet jostain syystä vuosien tauon jälkeen meidän taloon ja yläkertaan. Siellä oli syöty vaatehuoneessa poikien suklaajoulukalenterit. Ja siitähän vasta riemu repesi! Piti sitten heti seuraavana päivänä vierailla paikallisessa K-Raudassa ja Hong Kong -tavaratalossa ostoksilla… Meillä on ollut talon…