Kiukuspäissäni la-su -välisenä yönä päätin muurata meidän kosteiden tilojen väliseinät loppuun, eli kohti kattoa. Urakka oli iso yksikseen. Jälkikäteen todeten: Liian iso. Aloitin sunnuntaiaamulla noin kymmenen pintaan ja lopetin illalla noin yhdentöista aikoihin. Onneksi ystävämme Janne saapui avuksi loppurutistukseen, jotta yleensä homma saatiin kuntoon ennen vuorokaudenvaihdetta. Pimeyskin sotki lopussa “ulkona” hommia. Karkeasti laskien harkkoja (600×125) oli siinä reulut 120 kpl ja laastia meni ehkä puolet tuosta 1000kg säkistä?!? Rautaa meni myös muutamasta metristä muutamaan kymmeneen… Jälkiviisaana tavaratoimitus tontille olisi saanut olla lähemmäksi muurauspaikkaa – nyt tuli tuota kottikärryajelua vähän turhan paljon…
Tänään on sitten paikat kipeät, eli tietää tehneensä ruumiillista työtä - eniten yllätti yläilmoissa työskentely, hidasta ja muka-hankalaa: Tikkaita ylös laastia lastassa ja taas askel kaksi alas laastipurkille, samaa toistoa 4-10 krt / harkko. Sitten harkko käsillä ylös ja taivutus kattokoolausten välistä paikoilleen ja passilla harkko passiin. Välillä mittaillaan ja välillä laikalla leikataan, rautaakin aina silloin tällöin sinne tänne.
Yöllä polvitaipeissa ja jaloissa jo kramppaili. Selkeä merkki päivän jalkatreeneistä.
Lopputuloksesta voidaan sanoa, että vatupassissa on ja pystyssä edelleen tänään aamulla – eli kaikin puolin hyvä lopputulos elämän ensimmäiseksi muuraustyöksi. Pitäisiköhän vaihtaa alaa?