Aikataulussa ollaan: Juhannuksen jälkeiseksi ajaksi jäi vain jo mainittu muottiharkkojen valu.

Eilen muurasin turvelan puolelle lekaharkkoseinät ja sain kuin sainkin homman finaaliin. Harkkoja tuli lopulta 76 kappaletta – eli sellaiset 46 metriä. Eilinen päivä ei ollut ehkä paras muurauspäivä – aurinkoa piisasi ihan tuskaiseen hikiolotilaan asti. No, nyt on väriä käsissä!

Muurauksen työtehosta en tiedä. Tein ehkä “tehokkaasti” hommia sellaiset yhdeksän tuntia, aloittelin joskus kahdeksan pintaan aamulla ja iltasella aavistus ennen seitsemää keräsin työkalut kasaan. 76 kpl (600x200x125 harkkoa n. yhdeksässä tunnissa? Tekee harkkoa kohden noin seitsemän minuuttia. Muurausvauhti oli siis huikeat 8,5 cm/minuutissa. Toki siinä muuraamisen ohessa tehtiin kurat, leikattiin / asennettiin raudat, pätkittiin muutamat harkot sopivaan mittaan, etsittiin työkaluja, kuskattiin muurauslaastia, kannettiin rautaa, asennettiin pilarikengät, lipitettiin kahvia, lonkeroa, siideriä, vettä ja mehua. Niin ja huoledittiin myös ohjurilangoista…

En tiedä mitä moinen urakka olisi tullut maksamaan laskutettavana hommana, mutta kyllä nyt tallin emäntä on pikkasen pystyssä vaikka todistettavasti hengessä mukana oli.

Elän ja uskon ajatukselle, että minä en enää ihan äkkiä [ikinä] joudu muuraushommiin. Ei siinä muuten, mutta selkä huutaa ainakin minulla armoa ja lujaa tuollaisessa kyykkivässä etukumara-asennossa. Vieläkin muistan edellisen muuraussessioni – ei se helppoa silloinkaan ollut!

Veroa pitkästä päivästä maksettiin turvonneella vasemman käden peukalolla. Peukku jäi kuminuijan ja harkon väliin kun nuijin harkkoa vaateriin… Argh, se kirpaisi silloin. Tällä hetkellä tuskaa ei tunnu, mutta eipä se kunnolla nyt taivu siitä ainoasta nivelestä. Toivotaan, ettei mitään hajonnut.