Tiedätkö mikä on minusta maalaamisessa kaikkein ärsyttävintä?

Ei, ei se itse maalaaminen kovin ärsyttävää ole. No, ok – myönnetään. On sekin vähän ärsyttävää, mutta ei läheskään ärsyttävintä.

Ärsyttävintä maalaamisessa on maalaamisen lopettaminen. Kyllä – lopettaminen. Se se vasta ärsyttävää puuhaa on: Pitää sulkea purkkeja, pestä pensseleitä, kerätä purnukat ja siivota paikat. Ärsyttävää…

Toiseksi ikävintä – anteeksi, ärsyttävintä – on maalaamisen aloittaminen. Ärsyttävän aloittamisesta tekee se, että aina kun aloittaa, tietää että kun maalaamisen lopettaa on edessä ärsyttävä lopettaminen. Ei ihan pienen maalipinnan takia viitsisi millään aloittaa – sitä kun sitten taas joutuu lopettaessa pesemään purnukoita ja pensseleitä. Niin ja käsiä, joskus jopa päätä jne. Ärsyttävää.

Oikein erityisen ärsyttävää maalaamisen lopettaminen on jos maali ei ole edes vesiliukoista vaan pitää lotrata tärpätillä, maalinpoistoaineilla ja muilla vastaavilla kemikaaleilla. Oikein ärsyttävää.

Ai niin, minä muuten tänään lopetin kolmesti maalaamisen – ja aina se oli edellistä lopettamista vähän ärsyttävämpää.