Tämä postaus menee pitkälti maikkarin uutisankkurin kirjan mainostamiseksi, mutta menkööt, sillä asia ansaitsee merkinnän/maininnan. Asialla en ehkä tarkoita Kotitehtävä -kirjaa vaan sitä, että tämä remonttireiska tarttui remontin ohessa vasaran sijasta kirjaan – ja luki sitä, loppuun asti. Pisteet kirjaan tarttumisesta menee tallin emännälle, joka raahasi opuksen kirjastosta kotiin. Toki krediitit mennee myös kirjalle, tai kirjan kirjoittajalle.

Luin eilen, tai oikeammin sain päätökseen, Keijo Leppäsen kirjan Kotitehtävä. Kirja oli helppo- ja kevytlukuinen. Ehkä siksi jatkoinkin kirjan lukemista muutamaa sivua pidemmälle ja ehkä siksi pääsin kirjan loppuun.

Olen ollut tosi huono kirjojen lukija viimeiset viisi vuotta, ehkä kauemminkin. Aina tuntuu olevan jotain muuta ja oleellisempaa puuhaa. Aina on riittänyt vasaralle hommia kirjaa enemmän. No, ehkä joskus – kun talo on valmis – luetaan taas enemmän.

Leppäsen kirjassa talonrakentamiseen on otettu hieman erilaisempi lähestymistapa kuin meillä. No, me ei olla kokonaan uutta lukaalia pystyttämässä. Eikä meillä ole kiire mihinkään. Eikä me alussa (eikä osin vieläkään) tiedetä mitä me milloin mistäkin halutaan. Eikä meillä olla TV:stä tuttuja. Eikä meillä olla arkoja tai avuttomia vaan vasarat ja naulat pysyy paremmin kädessä – ainakin omasta mielestä – kuin Keijo Leppäsellä vaikka ei täälläkään ole onnistuttu toimivaa tuulimyllyä rakentamaan.

Kotitehtävä oli tällaiselle “asian” kanssa pakertavalle mukaavaa luettavaa. Monessa kohtaa moni ongelma (tai itse kutsun rakennuksen aikaisia ongelmia haasteiksi) oli hyvinkin tuttu ja omakohtainen. Kirjan kerronta on leppoisaa, hauskaa ja tuttua. Rakennusvaiheet ja “tutut” ongelmat seurasivat toisiaan ja toisinaan tuntui kuin lukisi omia kokemuksia. Hauskaa oli huomata, että siellä ja täällä painitaan samojen haasteiden parissa.

Suosittelen kirjaa jos omat raksaprojektit ahdistaa tai muuten vaan ketuttaa. Tauko raksalla ja pieni lukutuokio saattaa piristää kummasti. “Meillä” kaikilla rakentajilla kun näyttää olevan suurinpiirtein samat haasteet ja murheet – ja ilonaiheet.